Lauantai 30.06.2012 - Wellington

Pohjoissaaren viimeinen päivä alkoi tavalliseen tapaan aikaisin, kun kyytimme lähti hotellin edestä kahdeksalta. Kuskimme tervehti meitä tuttuun tapaan iloisesti hymyillen " Heidis hey", josta on tullut meille jo tuttu tervehdys. Kaikkia tuntuu huvittavan kauheasti, se että me ollaan molemmat Heidejä ja että olemme matkustamassa yhdessä maailman ympäri. Nauroimme Blondi-Heidin kanssa, että olemme niin tottuneita  puhumaan monikossa "Heidit" että tulee olemaan outoa olla sitten ainut Heidi taas Suomessa.

Maa oli huurassa ja auringon valossa kaikki kimalteli kauniisti. Kuin loppu syksystä Suomessa. Ei ollut kyllä yhtään ikävä hengityksen höyryämistä ja kylmyyttä, vastahan se loppui Suomessa. Mutta onhan tämä ihan upea kokemus, kun saa kokea viiden viikon sisällä niin erilaisia ympäristöjä ja ilmastoja! Ja kun tietää, että Fidzi saaren lämmöt odottavat niin kylmyyttä kestää paljon paremmin ;)

Kuskimme ajoi tottuneesti vuoristoteitä, ja välillä kun kaarsimme jyrkästi vuoren rinteellä niin jalat alkoivat tärisemään korkeanpaikanpelon takia. Maisemat olivat henkeäsalpaavan kauniit, ja aina kun vaan pysähdyimme hetkeksi niin saimme upeita maisemakuvia.
Ensinmäinen kaupunki johon pysähdyimme oli Ohakune, "carrots capital of the world". Kaupungissa viljellään eniten porkkanoita maailmassa, ja siitä muistuksena kaupungin keskellä sijaitsi jättimäinen porkkanapatsas. Siellä oltiin kuulemma eilen vietetty perinteistä martigraw sadonkorjuujuhlaa, johon osallistuu aina koko kaupunki.Silloin olisi ollut kyllä hienoa olla paikalla..

Matkamme jatkui kohti Wellingtonia lyhyen pysähdyksen jälkeen yhä upeimmissa maisemissa. Bussimme ajoi yhä ylemmäs vuorta pitkin, ja kuskimme kertoi välillä että olemme lähemmäs kilometrin korkeudessa merenkorkeudesta. Hämmästelimme vain maisemia yrittäen ymmärtää, että olimme todellakin Uudessa-Seelannissa. Edelleen se tuntuu niin uskomattomalta olla näin kaukana. Pienet kaupungit vuoristosolissa vilisivät silmissä.

Seuraava kaupunki oli Taihape, joka on kuuluisa kumisaapas (gamboo) kaupunki, jossa järjestetään kumisaappaan heittokilpailut. Kuskimme kysyi meiltä, että tiedämmekö millä maalla on kumisaappaanheittokisojen mestaruus. Tottakai tiesimme, että suomalaisella :) Kuskillamme oli pari saapppaita, ja veikin meidät sitten heittopaikalle että jokainen pääsi kokeilemaan. Kuskimme vitsaili ensin ruotsalaisten kustannuksella, kuinka he heittävät aina ihan hullunkurisesti. Sitä oli todella huvittavaa kuunnella, ei varmaankaan tiennyt että Suomen ja Ruotsin välit ovat mitä ovat ;) Tiesimme, Blondi-Heidin kanssa että koska Suomella on maailmanmestaruus niin me saamme enemmän "paineita" heittää hyvät heitot. Ja heitimme kyllä hyvin naisten keskuudessa, vaikka saapas oli lyhytvartinen eikä perinteinen saapas jolloin sitä oli vaikeampi heittää.

Kumisaappaan heiton jälkeen olikin jo nälkä, ja onneksi pysähdyimme "Flat Hills-cafe" aamiaiselle vuoristosolaan. Takkatuli, srilankalaista teetä ja lämpimät toastit. Aivan täydellistä! Pöydässämme istui amerikkalainen pariskunta, joiden kanssa saimme hyvät keskustelut aikaan matkustelusta. Mies muistutti "Fraiser"-tvsarjan Fraiseriä :D Jälleen meitä luultiin saksalaisiksi.Vain pari kertaa joku on suoraan arvannut oikein. Usein meitä luullaan juuri saksalaisiksi tai ruotsalaisiksi. Heidänkin kasvoiltaan näkyi hämmästys kun kerroimme olevamme suomalaisia ja että olemme matkustamassa maailman ympäri kahdestaan.

Otakin kaupungissa pysähdyimme ostamaan vihannes-ja hedelmäkaupasta itsellemme ihanat jäätelöt mitkä tehtiin paikanpäällä jäisistä hedelmistä. Kiiwi-mansikka jäätelö maistui täysin erilaiselta kuin perinteiset Valion-jäätelöt. Pakostikin siinä vaan hymyili kun lusikoimme herkullista jäätelöä, vaikka ulkona oli kylmä. Otimme sitten lämmitykseksi vielä kaakaon & chai latten matkalle mukaan. Täydellistä!
Kun kävelimme ulkona, niin yhtäkkiä kuskimme huudahtaa peräämme ja tulee nauraen kysymään että mitä Blondi-Heidin neonvärisen hupparin takana lukee. Emme olleet pitäneet huppareita päällä retkillä, joten kuskimme ei ollut nähnyt niitä. Näytimme ja kerroimme että meillä molemmilla on sellaiset. "How cool is that?!". Kuskimme oli todella hämmästynyt, kuinka ihmeessä olimme keksineet jotain niin hienoa. Blondi-Heidin upea idea :)

Kun lähdimme sieltä liikkeelle kuskimme huikkasi meille, että minkälaista on suomalainen musiikki. Onneksi minulla on spotifyssä kännykässä lähemmäs tuhat kappaletta, myös suomalaista. Teimme nopeasti Blondi-Heidin kanssa soittolistan erilaisista suomalaisista kappaleista. Apocalypticaa, Chisua, The Rasmus, Laura Närhi, Jenni Vartiainen ja Petri Nygård. Laitoimme tarkoituksella hyvinkin erilaista musiikkia. Kun soitimme Petri Nygårdin "märkää"-kappaleen, oli kanssamatkustajien ilmeet hyvännäköisiä kun kuuntelit ymmärtämättä mitään. Ranskalainen nainen sanoi minulle samalla kun kuunteli, että vaikka ei ymmärrä mitään niin vaikuttaa kunnon biletysmusiikilta. Eli hyvin ymmärsi kappaleen tarkoituksen ;) Chisun kappaletta kuunneltaessa kuskimme sanoi, että kun ei meidän puheemme kuulosta yhtään tältä että onko laulu varmasti suomea. Naurahdin, että me ei laulaen puhuta johon kuskikin naurahti.

Matkan aikana meillä on ollut Blondi-Heidin kanssa missio löytää jokaisesta kaupungista, myös ihan pienimmistä, joku kansainvälinen pikaruokaketju. Ja melkein jokaisesta kaupungista/kylästä on löytynyt subway, mäkkäri, KFC, burger king tai pizza hut(mistä tulee mieleen aina vaan indian hut :D). Useimmissa on löytynyt jokainen, mikä on ollut huvittavaa. Hyvin on nämä tunnetut bröndit levinneet maailmalle!

Kaikenkaikkiaan matka meni todella nopeasti, vaikka matka oli pisin pohjoissaaren retkistä. Noin kolmelta olimme sitten Wellingtonissa, kuskimme lempikaupungista. Ja kyllä se lumosi meidät heti. Satamakaupungissa on aina oma viehtämyksensä, kun näkee meren ja kauniit maisemat. Huomasi, että olemme saapuneet suurkaupunkiin mikä ei ollut mikään paha asia kaupunkilaistytöille. Pikkukaupungeissa on ihana piipahtaa, mutta ei siellä kauaa viihdy.

Kuskimme kierrätti meitä kaupungilla ja kertoi historiaa samalla. Nousimme kaupungin päälle pispalaa muistuttavaa aluetta pitkin, vaikkakin kymmenen kertaa suuremmissa mittasuhteissa ja upeimmissa maisemissa. Näköalatasanteelta näimme koko kaupungin, ja sade loppui juuri parahiksi ja saimme nauttia hivenestä auringonvaloa. Ihan uskomattoman kaunista jälleen.

Yövyimme vain pari vuotta vanhassa Nomads-hostellissa. Meidät otettiin enemmän kuin ystävällisesti vastaan, ja kerrottiin heti että meidän huone on upgreidattu todella hienoon huoneeseen. Taas saimme huomiota ilmoittamalla molempian nimeksi Heidi. Varasimme myös seuraavalle aamulle bussikyydityksen satamaan lautalle (3 dollaria), ja ostimme myös lauttaöliput (53 dollaria). Vielä wifi huoneeseen 7 dollarilla ja Blondi-Heidille pyyhe pantilla, niin menimme katsomaan minkälainen huoneemme on. Huone oli hieno. Meidän lisäksi siellä nukkui amerikkalainen nainen ja maorilainen mies.

Lähdimme etsimään hyvää ruokapaikkaa, ja päädyimme "Dinner"-ravintolaan joka muistutti tyyliltään Suomessakin tuttua "American Dineriä". Tuntui että matkustimme hetkessä Amerikkaan, kun sisustus ja tyyli oli aivan vanhaa amerikklaista. Ruoka oli herkullista, ja edullisempaa kuin Suomessa. Vain alle 10 dollaria!

Loppuillan vietimme hostellissamme. Kirjoittelimme, juttelimme todella mukavan amerikkalaisnaisen kanssa joka oli samassa huoneessa meidän kanssa, kävimme alhaalla katsomassa muita asukkaita, ja menimme aikaisin nukkumaan.

Matka jatkuu huomenna kohti Etelä-Saarta  :)

jättiporkkana :D

kumisaappaanheittoalue

kuljettajamme Russ näytti mallia 

alue oli todella vetinen, joten onneksi kuljettajamme haki aina heittämämme kengät

Blondi-Heidi näytti mallia miten suomalaiset heittävät :)

kunnon saappaat, näitä meidän olisi pitänyt heittää eikä mitään lyhyitä saapikkaita

automme koristusta

lomafiilistä

Wellington

Wellintong

liikennekylttejä Wellingtonissa

Wellingtonin upea maisema!

Suomessa me osataan kolmion tarkoitus ilman että siinä lukee mitä pitää tehdä ;)

wellingtonilaista musiikkia

ei ollut pahan hintaista ruokaa :)

moro-suklaapatukka

moro-suklaapatukka

Brunette-Heidin vihko taitaa juuri ja juuri riittää tälle reissulle...

superihanaa erityisjäätelöä

Brunette-Heidi heittämässä saapasta

namskis :D

namskis oli hyväää!!!!!!

yhteiskuva Wellingtonissa <3

*Brunette-Heidi*

Perjantai 29.06.2012 - luolastot

Tämän päivän suunnitelmana oli ajaa Tauposta Waitomoon Glowworm-luolille ja jatkaa sieltä National park-luonnonpuistoon, jossa viettäisimme seuraavan yömme. Tauposta ajoimme reilu kolme tuntia Waitomoon pysähtyen välillä matkan varrella sijaitseviin pikkukyliin ottamaan kuvia ja ihastelemaan maisemia. Vuoristoa oli ympärillä, jolloin kännyköissämme ei ollut kenttää yhtään. Mutta ei meitä kukaan varmaankaan edes ollut yrittänyt tavoitella ;)Bussimatkustaminen on meille molemmille ollut erityisen mieleistä Uuden Seelannin matkamme aikana, koska olemme saaneet nauttia maisemista, joista emme koskaan osanneet edes unelmoida ennen tänne tuloa. Lisäksi on ollut aivan ihanaa antaa ajatusten virrata vapaasti maisemien vaihtuessa bussimme ikkunasta.

Waitomoon saavuttuamme kävimme ostamassa lippumme luolille, jonka jälkeen saimme ennen ohjattua kierrosta käyttää vielä puoli tuntia aamupalan syömiseen viereisessä kahvilassa. Witomon kahvila oli kauniisti sisustettu maalaiskahvila, jossa oli näyttävästi laitettu esille erilaisia käsityötuotteita sekä leipomotuotteita. Ostimme maistuvat kanaleivät ja lämmittelimme itseämme auringossa etupihan puutarhatuolilla ennen kuin matkaoppaamme tuli kutsumaan meitä alkavalle luolaretkelle.

Ajoimme 10 hengen pikkubussilla Waitomon luolille mutkittelevia pikkuteitä pitkin. Ympärillämme kohosivat suuret laaksot ja valtavina laumoina vaeltavat lammaslaumat. Laskeuduimme erään laakson pohjalle, josta aloitimme kävelyn kohti luolia. Oppaamme muistutti autolla vielä lämpimästä vaatetuksesta, koska luolien sisäpuolella tulisi olemaan vain 14 astetta. Minä ja Brunette-Heidi olimme oppineet kerrospukeutumisen melko kiitettävästi jo matkamme aikana eli meille se ei tullut ongelmaksi.

Luolan sisäänkäynti näytti meistä erityisen kiehtovalta ja jännittävältä. Tiputtautuessamme jyrkkiä ja ahtaita portaita alas luolaan mietimme millaiset näkymät meitä odottaisivat pian edessämme. Pienet luolapurot valuivat pitkin kallion reunaa ja jossain kauempana kuulimme vesipisaroiden tippuvan luolan seinämiltä, joka teki luolakokemuksesta vielä todentuntuisemman. Luola-aukon suulle saavuttuamme koimme täydellisen pimeyden ja tällä kertaa edes neonvärisistä huppareista ei ollut apua pimeydestä erottumisessa! Oppaamme sytytti kuitenkin pian muutaman kynttilän seinämien vierustalle ja heti tuntui turvallisemmalta katsella ympärille.

Kuljimme ahtaita luolakäytäviä kynttilänvalon valaistessa samalla reittiämme. Tippukivet ja luolan sisällä olevat lammet näyttivät uskomattoman kauniilta kynttilän valossa! Pysähdyimme yhtäkkiä isommalle aukiolle ja samanaikaisesti oppaamme sammutti kynttilänvalon. Ihmeellistä oli kuitenkin, että näimme edelleen toisemme hämärästi. Jostain täytyi siis tulla valoa. Kurkotimme katseemme kohti luolan kattoa ja hämmästykseksemme näimme satoja pimeässä hohtavia matoja, jotka valaisivat koko luolan kuin yön tähtitaivas. Huokaisimme syvään ja ihastelimme näitä loisteliaita luonnon ihmeitä kaikessa hiljaisuudessa. Loppumatkan kuljimme näiden pienten, hohtavien luolatähtien valossa sekä pysähdyimme katsomaan alhaalla virtaavaa jokea. Oli mielenkiintoista seurata myös toisen retkiporukan matkaa joessa. Heidän matkansa sisälsi joessa kulkemista sekä virran mukana matkaamista kumirenkailla. Ikimuistoinen matka varmasti myös, mutta me tytöt nautimme enemmän kuivana pysymisestä ja jalkaisin kulkemisesta!! J

Saatuamme ikimuistoiset kokemukset luolalta pakkasimme itsemme jälleen kerran iki-ihanaan Magic-bussiimme ja lähdimme ajamaan kohti seuraavaa majapaikkaamme. Matkalla poikkesimme mm. kuvaamassa itsemme upeiden putouksien äärellä, jotka sijaitsivat National parkissa. Putouksilla vierailemisessa oli erityistä myös se, että putouksilla oli kuvattu kohtauksia Taru Sormusten Herrasta-elokuvaan. Yhdessä suosituimmista niistä Klonkku syö kalaa putouksien alapuolella. Noita maisemia katselisi useammankin tunnin putkeen, mutta meidän täytyi jatkaa matkaamme eteenpäin. Seuraava nähtävyyksellinen pysähdyspaikkamme oli Tuomiovuoren läheisyydessä, jossa kuvasimme itsemme ”varokaa kiwi-lintuja-maantiemerkin vieressä. Paikka on yksi kuvatuimpia paikkoja Uudessa Seelannissa. Tähän väliin myös selvennykseksi, että Tuomiovuori on tuttu näky Taru Sormusten Herrasta elokuvasta. Elokuvassa vuoreen oli lisätty enemmän lunta, mutta muutoin se oli kuvattuna aivan samanlaisena kuten itse elokuvassa. Ilta alkoi hämärtyä ja aurinko laskea saatuamme ikuistettua itsemme paikalla. Samanaikaisesti saimme kokea jotain todella ihmeellistä, nimittäin ruohikko ympärillämme värjäytyi kauniin roosaksi! Saimme jatkaa ihmettelyä vielä bussimme ikkunasta matkatessamme kohti seuraavaa majapaikkaamme. 

Seuraava backbacker-hostel sijaitsi National parkissa, joten maisemapaikalta ei ollut enää pitkä matka seuraavaan yöpaikkaamme. Oli todella hieno tunne yöpyä näin upeissa maisemissa!! Kirjauduimme sisään ja siirryimme majoittumaan kuuden hengen huoneeseemme. Yllätys odotti meitä huoneessa avattuamme oven, nimittäin huone oli aivan pakastin kylmä!! Samassa huoneessa majoittui myös kolme brittiä, jotka tuijottivat huolestuneen näköisenä meitä huoneen lattialta. Tulimme yhteispäätökseen siitä, että menisimme valittamaan vahtimestarille kylmyydestä oman terveytemme tähden. Jos he eivät pystyisi korjaamaan tilannetta, emme nukkuisi huoneessa ollenkaan. Tiukalla äänensävylläni sain onneksi vahtimestarin lähtemään mukaani viipymättä hotellin respasta. Hän väänsi ruuvimeisselin tapaisella työkalulla patterin toisen venttiiliin auki ja lisäsi sinne muutaman desilitran verrä. (siis mitä ihmettä?!?) Luotimme kuitenkin, että tästä ”poppaskonstista” olisi jotain hyötyä ja päätimme lähteä ulos syömään huoneen lämmetessä rauhassa sillä aikaa.

Tiedustelimme lähistöllä sijaitsevaa mukavaa ja lämmintä ruokapaikkaa hotellin alakerrasta ja he antoivat meille kolme vaihtoehtoa. Päätös näiden välillä syntyi välittömästi, kun kuulimme yhdessä niistä olevan takkatuli ruokasalissa. Kiljuimme innostuksesta ja iloitsimme, että pian voisimme lämmitellä lämpöisessä paikassa! Vastaanottovirkailija loi meihin hämmentyneen ilmeen, kun kuuli meidän menevän tähän ravintolaan. Kävelimme pikakävelijän vauhtia kohti ravintolaa ja nauroimme siinä matkatessa tilanteen koomisuudelle. Ravintola näytti ulkoapäin oikein viihtyisältä, mutta vielä kutsuvampi paikka oli astuessamme ulko-ovesta sisään. Siinä samassa muistimme vastaanottovirkailijan hölmistyneen ilmeen ja ymmärsimme syyn siihen. Paikka oli nimittäin hulppea ja paikassa oli syömässä kokonainen suku parhaimpiinsa pukeutuneena. Paksuihin vaatekertoihin laittautuneena katsoimme huppujemme alta edessä näkyvää ruokasalia. Pian meidät ohjattiin pöytään ja saimme eteemme talon erikoismenut. Tähän väliin mainittakoot, että olimme päätyneet kaupungin hienoimpaan kulinaristi ravintolaan, mutta päätimme nyt kerran elämässä herkutella vähän leveämmin ja saimmehan toki nauttia ihanasta lämmöstä ympärillämme! Söimme alkupalaksi antipasta-lautasen (itse en ollut koskaan aikaisemmin syönyt vastaavanlaista), jonka jälkeen Brunette-Heidi tilasi listalta lammasta ja itse tilasin härkää bataattiperunasoseella sekä tuoreella pinaatilla. Annokset olivat kuin suoraa Top chef-kilpailusta ja maku kilpaili annoksen esteettisyyden kanssa!

Ravintolassa kului pitkä tovi syödessä ja muistellessa ikimuistoista matkaamme! Kotimatkalla ihastelimme edessä kohoavaa Tuomiovuorta, joka erottui silhuettimaisesti pimeästä yötaivaasta. Yritimme lisäksi havaita yöaikaan liikkuvia Kiwi-lintuja, jotka ovat tämän maan kansallislintuja. Valitettavasti nämä pienet pörriäiset eivät kuitenkaan osuneet eteemme, joten toivoimme näkevämme niitä vielä myöhemmin matkallamme. Huone oli onneksi lämminnyt jo hyvää vauhtia ollessamme pois. Vahtimestari kertoi, että huoneet lämpiäisivät paremmin matkalaisten lopettaessa suihkuttelun. Onneksi hotellilla oli tarjota ylimääräisiä vilttejä, joihin pääsimme kääriytymään illan päätteeksi! Taas oli yksi etappi saavutettu ja uusi backpacker-hotelli korkattu! Melkoista seikkailua on ollut tähän asti matkamme!

Pudottautuminen jyrkkiä portaita pitkin alas luolastoon..

Tippukiviä valaistuna

Glow wormseja hohtamassa luolan katossa

Lintujen luita jäänyt muinaisaarteeksi luolastoon..

Fossiili!!!

Välillä oppaamme sytytti kynttilöitä, joka loi kauniin tunnelman
luolastoon

Kuikuilemassa luolaston läheisyydessä virtaavaa jokea!

Cave world-bussimme!

Muistomerkki ensimmäisille lähetystyöntekijöille, jotka tulivat
Uuteen Seelantiin.

Uuden Seelannin kuvatuin maantiemerkki
-varoitus Kiwi-linnuista!!

Taru Sormusten Herrasta elokuvan tuttu Tuomiovuori, joka
on myös Uuden Seelannin korkein vuori

Miss International looking all good!!!

Henkeä salpaavaa maisemaa..

Brunette-Heidi päästi luovuuden valloilleen ja rakensi lumesta
pienen lumilyhdyn. How sweet is that!!! :)

Näillä putouksilla Klonkku söi TSH-elokuvassa kalaansa.
Muistatteko kohtauksen??

Ilta kun alkoi hämärtyä kasvusto muuttui purppuran punaiseksi
auringon laskiessa..

Maistuvin antipasti-lautanen mitä olemme syöneet!

Pakkohan sitä joskus on hieman herroiksi elää..
Tämä Top chef-annos syötiin Greymouthin parhaimmassa
ravintolassa!

Tässä annoksessa esteettisyys ja maku edustavat täydellistä
harmoniaa.. ;)

Joko saisi alkaa syömään neiti jokapaikan kuvaaja? :D

Tunnelmaa ravintolan sisältä.. :)

*Blondi-Heidi*