Matkakappaleita :)

Meille muodostui pitkin matkaa Blondi-Heidin kanssa matkakappaleita, joita kuulimme pitkin matkaa tai sitten vain tietyssä maassa. Nyt jälkeenpäin kun kuulemme kyseisiä kappaleita ajatuksemme ovat samantien tietyssä maassa/kaupungissa. Kappaleista tulee mieleen joku tietty tapahtuma tai paikka tai ihminen. Joidenkin kappaleiden muistot ovat niin voimakkaat että vältämme niiden kuuntelemista tarkoituksella. 

Meillä molemmilla on todella hyvä kappale muisti eikä meidän tarvinnut kuulla kun vaikka vain yhden kerran kyseinen kappale ja yhdistimme se heti kyseiseen paikkaan. Mutta on kyllä omalla tavallaan ihana kun aina kun tulee ikävä matkalle niin voi vaan kuunnella pari kappaletta ja palata omiin upeihin muistoihin ;) <3

Yleisiä matkakappaleita J
I´m All Yours - Jay Sean, Pitbull
Lego House - Ed Sheeran
Euphoria - Loreen
Wild Ones feat. Sia - Flo Rida
International Love - Pitbull
It Girl - Jason Derulo
Good Feeling - Flo Rida
We found love - Rihanna
I gotta feeling - The Black Eyed Peas
Kran turismo feat. Raappana – JVG
Airplanes – B.O.B
Let Lag feat. Natasha Bedingfield – Simple Plan
We Are Young feat. Janelle Monae - Fun

Sri Lanka
Not Strong Enough feat. Doug Robb – Apocalyptica
Pakko päästä pois – Elli Vallinoja
Just can´t get enough – The Black Eyed Peas
Tie - Chisu
Friends - Aura Dione, Rock Mafia
Dark Paradise - Lana Del Rey
Summer Paradise - Simple Plan
Somebody That I Used to Know - Gotye, Kimbra
I Need A Doctor - Dr.Dre, Eminem, Skylar
Young, Wild & Free feat. Bruno Mars - Snoop Dogg & Wiz Khalifa
Mun koti ei oo täällä – Chisu
Black and Yellow - Wiz Khalifa
Stereo Love - Edward Maya feat. Vika Jigulina
Russian Roulette - Rihanna
Halvalla - Jenni Vartiainen
Pure Love - Arash feat. Helene

Australia
Maailman toisella puolen - Haloo Helsinki!
Skyscraper – Star Power

Uusi-Seelanti
Hot Right Now feat. Rita Ora - Dj Mayer
Wide Awake- Katy Perry
Changed the Way You Kiss Me - Example
212 – Azealia Banks, Lazy Jay
Sexy and I know it- LMFAO
Where Have You Been – Rihanna
Call Me Maybe – CarlyRae Jepsen
50 Ways To Say Goodbye – Train

Fidzi
I´m alive – Celine Dion (Samoa ;D)
Azonto (feat. Tiffany) – Fuse Odg

Los Angeles
Coming home  –  Diddy Dirty money
Black Bird - Beatles
Don´t Worry Be Happy - Guy Sebastian
Hollywood Hills - Sunrise Avenue
Umbrella – Train
King of Hearts – Cassie

*Brunette-Heidi*

Tiistai 24.07.2012 - viikko jo kotona!

Tuntuu että vastahan me laskeuduttiin Helsinki-Vantaan lentokentälle, ja samalla tuntuu että Suomessa oltaisiin oltu jo todella kauan. Hassua ajatella, että viikko sitten olin vasta tullut kotiin ja kuinka silloin oli outo olo. Ja vieläkin aamulla kun herää niin hetken aikaa vaan makaa sängyssä katsellen kattoa ja miettien matkaa. Sen jälkeen kun erosimme Blondi-Heidin kanssa, olemme pitäneet tiukasti yhteyttä, mutta silti on ollut todella outoa. Ikävä! Kokoajan edelleen miettii missä toinen menee, ja hakee tukea toisesta. Olimme sentään viisi viikkoa 24/7 yhdessä, ja nyt kun emme ole nähneet sen jälkeen. Viikko jo erillään... En voi kuvitellakaan kuinka ikävä minulle tulee Blondi-Heidiä kun hän muuttaa Ouluun asumaan!!

Ensimmäinen päivä menikin aivan rennosti kotona reissun jälkeen. Nukuin pitkään ja pesin pyykkiä. Purin rinkkani ja matkalaukkuni. Katselin matkamuistojani ja mietin että olisihan sitä voinut vielä enemmänkin ostaa. Kuinka kaikista tulikaan niin paljon muistoja mieleen.  Hetkeksi aina pysähdyin ajatuksiini, vaan muistelemaan mitä kaikkea olimmekaan kokeneet.  Päivällä kun lähdin käymään kaupassa, niin ensinnäkin ajaminen tuntui todella oudolta tauon jälkeen ja kun menin kauppaan niin aloin automaattisesti ajattelemaan mitä sanon englanniksi. Oli todella outoa yhtäkkiä piipahtaa lähikauppaan. Tuntui että oli ollut kauemminkin poissa. Siinä vasta oikein tajusi, että on todellakin taas Suomessa.

Vanhempani olivat varanneet kylpylähotellista Saimaalta majoituksen, jonne lähdimme sitten torstaina rentoutumaan. Pikkuveli puhui kuinka edessä oli pitkä matka. Neljä tuntia autossa taas ei tuntunut todellakaan pitkältä matkalta reissun jälkeen  ;) Saimaalta menimme sitten lauantaina Kotkaan tervehtimään sukulaisiamme. Parin päivän jälkeen vaihdetaan paikkaa… hmm tuttua :D Äitinikin kehui kuinka pakkasin niin nopeasti kun lähdimme kotoa.  Ehkä hieman tullut harjoitusta siihenkin!

Aluksi vaikka oli kotona, niin kävi mielessään kokoajan että missä on passi, rahapussi ja kännykkä ihan automaattisesti.  Nyt vasta on alkanut ottamaan ihan rennosti kotona.

Kaikista oudointa on ollut englannin kielen käyttämättömyys. Matkalla puhuimme jopa toisillemme Blondi-Heidin kanssa englantia, ja nyt kun ei enää puhu kenenkään kanssa niin se on hyvin outoa. Onneksi pidän yhteyttä kansainvälisiin kavereihimme, joita tapasimme matkalla joten ainakin saan kirjoittaa englantia jatkuvasti.  

Olisi vaan niin ihanaa olla vielä matkalla yhdessä Blondi-Heidin kanssa <3 <3 <3 !!!!

*Brunette-Heidi*

Tiistai 17.07.2012 - kotiin --->

Berliinin koneen pyörien ottaessa viimein maahan todellisuus iski meihin ja pudotti meidät siihen todellisuuteen mihin heräsimme koneessa –edessä olisi enää viimeinen nousu ja lento matkamme aikana. Tähän asti olimme tehneet jo 25 nousua ja laskua. Olimme hyvin hämmentävissä tunnelmissa, koska olimme todellisuudessa matkustaneet lähes kaksi päivää lentokoneessa yhteen mittaan kipeinä (Blondi-Heidin ollessa tässä vaiheessa jo täysin kuuro ja täyden flunssan kourissa) ja halusimme päästä vihdoin omaan kotiin parantumaan rauhassa. Toisaalta olimme näiden viiden viikon aikana tottuneet niin hyvin reppureissaajan elämään ja vauhdilla vaihtuviin maisemiin, ettemme halunneet kohdata koti Suomea ja päättää matkaamme sinne.

Berliinin kentällä meillä oli jatkolennon lähtöön aikaa kuusi tuntia, jonka käytimme tehokkaasti viettämällä aikaa kentän kahvilan sohvalla makuuasennossa oleillen. Mitä enemmän matkustustunteja kertyi päivän aikana, sitä hankalammaksi flunssa tuntui muuttuvan ja pitkä matkustus alkoi ottaa jo kunnon päälle. Puolessa välissä odotteluamme saimme itsemme kuitenkin vielä kentän Starbuck’s-kahvilan tiskille tilaamaan viimeiset chai-latet pitkään aikaan. Maku muuttui tässäkin ihanassa juomassa valtameren ylityksen myötä, eikä makuelämys ollut enää sama kuin maailmalla. Mutta saimmehan itsellemme taas hetkeksi kotoisan olon kaiken tämän kotiinpaluun vaikeuden keskellä J

Viimein matkustajat kuulutettiin Helsingin lennolle ja siirryimme omaan terminaaliin odottamaan viimeistä kotilentoamme. Olimme matkustaneet viimeiset viisi viikkoa näkemättä lähes yhtäkään suomalaista ja arvatenkin meidän piti jälleen liittyä tuohon kummalliseen pohjolan joukkoon terminaaliin tullessamme. Meidän tarvitsi tuskin tarkistaa oikeaa terminaalia terminaalin televisiopäätteeltä, sillä ympärillä olevat merkit kertoivat kaiken olennaisen. Ympärillämme oli perheitä ja pariskuntia, jotka valittivat lomansa epäkohdista kuuluvaan ääneen. Lisäksi joka toinen istumapaikka oli täyttämättä eli ei ollut vaikea tehdä johtopäätöksiä minkä kansakunnan keskellä olimme!

Askeleet tuntuivat raskailta meidän molempien astuessa Suomen koneeseen sisään. Tuskin jaksoimme hymyillä pirteille lentoemännille koneen sisäänkäynnissä, mutta saimme kuin saimmekin nostettua hieman suunpieliämme. Olimmehan tulleet juuri maasta, jossa osataan hymyllä 25 tuntia vuorokaudesta, jopa unissaan eli kyllähän hymyileminen meiltäkin tytöiltä onnistui! Päästyämme omille paikoillemme istumaan vaivuimme takaisin syvään horrokseen ja päätimme avata silmämme vasta koneen laskeutuessa Helsinkiin.

Helsinki tervehti meitä muutaman tunnin kuluttua pilvisellä säällä lentokoneen ikkunasta – emme siis olleet lentäneet ainakaan Suomen ohi! Yllättäen pieni innostuksen kipinä alkoi palaa meissä  Helsingin terminaaliin kävellessämme. Olimme suunnitelleet jo Los Angelesissa erityisen sisääntulon vanhempiamme varten, jonka toteutumista aloimme kerrata läpi odotellessamme laukkujamme karusellin lähettyvillä. Sillä aikaa kun odottelin laukkuja, Heidi kävi suorittamassa täydellisen muodonmuutoksen kentän vessassa. Heidin näkeminen valkoisissa vaatteissa ja punaisessa peruukissa sai minut todellisen hilpeyden valtaan ja naurulle ei meinannut tulla loppua ollenkaan. Oli huvittavaa nähdä oma kaveri aivan täysin tunnistamattomissa vaatteissa. Saman sai Heidikin kokea minun tullessa vessasta ulos muuttuneena.

Heidin saadessa omat laukut Heidi näytti lähdön merkkiä ja käveli itsevarmasti aurinkolasit päässään terminaalin ovista ulos, perheensä eteen. Itse odotin muutaman minuutin ja lähdin sen jälkeen kävelemään laukkujeni kanssa samaisesta ovesta ulos. Samalla kävellessäni otin puhelimeni esiin ja esitin englantia puhuvaa henkilöä. Nähdessäni vanhempani aloin vilkuttamaan toiseen suuntaan, ikään kuin olisin nähnyt ”omat tuttavani” siellä. Isääni tämä jäynä ei kuitenkaan mennyt täydestä ja siinä samassa hän tulikin jo halaamaan minua. Heidi oli jo jäänyt ansaan aikaisemmin päätellen siitä, että hän hymyili hämmentyneiden perheenjäsentensä keskellä! Kuulin äidiltäni, että Heidin äiti ei ollut tunnistanut Heidiä aluksi ollenkaan, vaan minun, Blondi-Heidin äiti oli tajunnut edessä kävelevän Heidin olevan se oikea Heidi :D Voimme siis sanoa yllätyksemme onnistuneen –ainakin osittain ;)

Kuten kuvitella saattaa jokaisesta ilmansuunnasta sateli uteliaita kysymyksiä ja meillä oli Heidin kanssa enemmän kuin yksi vastaus niihin! Välillä tuntui, että emme tienneet kuinka ja millä kielellä olisimme perheenjäsenillemme puhuneet, koska englanti oli vielä niin tuoreessa muistissa meillä kummallakin –ja sitähän olimme puhuneet lähes koko matkan lakkaamatta! Meidän molempien perheet tulivat siihen päätökseen, että jatkaisimme kuulumisten vaihtoa vielä tarkemmin matkamme puolessa välissä sijaitsevalla huoltoasemalla. Vaikka paljon olimme kirjoittaneetkin matkastamme blogiimme, tuntui, että monta tapahtumaa odotti vielä lisäselvennystä perheidemme puolelta.. ;)

Viiden viikon maailmaympärysmatka parhaan ystävän kanssa oli virallisesti tullut päätökseen ja edessä oli sopeutumisprosessi takaisin Suomen hyvin erilaisiin maisemiin. Kotiin saavuttuamme ymmärsimme kuitenkin yhden tärkeän asian tulevaisuudesta. Tämän kesän matkamme oli ensimmäinen matkamme yhdessä. Voi vain miettiä kuinka monta vähintäänkin yhtä upeaa matkaa meitä oli vielä odottamassa tulevina kesinä. Kirjahyllyllemme ilmestyy lähiaikoina ensimmäinen painettu versio blogistamme kirjan muodossa. Loput kirjahyllystämme onkin sitten vielä tyhjänä ja odottaa malttamattomina tulevien seikkailujen kertomuksia..

*Blondi-Heidi*

Maanantai 16.07.2012 - matkustusta...

Tilaamamme taksi tuli ilta-kymmeneltä hotellille ja sanottuamme hyvästit henkilökunnalle nousimme taksiin. Istuessamme taksissa ajatuksemme harhailivat… tuntui niin oudolta ajatella että on todella menossa kotiin. Jotenkin ajattelimme vain, että nyt vain taas vaihtuu maa kuten ollaan totuttu. Ei että matka loppuu ihan kokonaan. Taksikuskimme oli erittäin mielenkiintoinen, Meksikosta kotoisin oleva mies, joka innostui kovasti kertomaan meille Los Angelesista. Hän kovasti yritti kannustaa meitä tulemaan uudestaan Los Angelesiin, koska olimme olleet niin lyhyen ajan. Kyllä olisi ihana joskus Losiin palata, varsinkin kun saimme monta hyvää ystävää sieltä!!

Los Angelesin lentokentälle (LAX) tullessamme meille selvisi, että joudumme maksamaan ruumaan menevistä matkalaukuista 15 dollaria/kpl. Onneksi meillä molemmilla oli vain yksi ruumaan menevä laukku. Ostamani laukku oli juuri sopivan kokoinen että mahtui käsimatkatavarastandardeihin J. Virkailija oli todella ystävällinen nainen, joka kovasti innostui kun kerroimme että olemme matkalla maailman ympäri. Innostuimme juttelemaan todella pitkään, koska takana ei ollut jonoa yhtään. Hän kyseli kaikkea matkasta, ja tuntui haikealta alkaa muistelemaan kaikkia kokemuksia mitä olimme kokeneet ja ihmisiä joita olimme tavanneet. Kaipaus oli suuri! Miten aika oli tosiaan mennyt niin nopeasti kuitenkin, vaikka matkatessa aika oli tuntunut kuluvan niin ihanan hitaasti!?

Turvatarkastuksesta pääsimme jälleen ilman ongelmia. Taas meidän huppareita tuijotettiin hymy huulilla J
Ihmettelimme kovasti kun lentokentällä ei ollut mikään muu auki ravintoloista/kahviloista kuin mäkkäri. Olihan silloin kello jo yksitoista, mutta kun puhutaan niinkin isosta kentästä kuin LAX niin olisi voinut kuvitella että muitakin olisi ollut auki. Varsinkin kun matkustajia oli todella paljon liikkeellä vielä siihen aikaan. Tyydyimme mäkkärin teehen ja pieneen snacksiin.

Lentomatka ei sujunut hyvin tällä kertaa. Blondi-Heidin korvat olivat flunssan takia vielä tukossa lentokoneeseen mentäessä ja paineiden tasaus ei onnistunut yhtään. Tästä johtuen Blondi-Heidiä sattui todella paljon varsinkin lasku. Nukkumisesta ei kummallakaan tullut mitään, pelkästään lyhyitä torkahduksia. Lentokoneessa ei tarjottu muuta kuin juotavaa (Delta airlines), mutta onneksi lentoaika oli vain vähän yli kolme tuntia jonka jälkeen oltiin Mephisissä. Vaihtoaikaa ei kunnolla ollut, ehdimme vain nopeasti ostamaan juotavaa.

Seuraava lento sujui samanlaisesti. Lento oli lyhyempi kuin edellinen, emmekä taaskaan saaneet kuin torkuttua huonosti. Blondi-Heidin korvat olivat edelleen lukossa ja tuntui kamalalta katsoa kuinka toiseen sattui varsinkin laskeutuessa. Mielessä oli vain tieto, että joudumme lentämään vielä kaksi väliä.. L

Laskeuduimme aamulla New Yorkkiin. Naurahdimme Heidin kanssa aikaisemmin että meitä ei kyllä haittaisi vaikka laukut jäisivätkin New Yorkiin. Nehän olivat täynnä vaan likaisia vaatteita  ;) Mutta kyllä laukut sitten taas kerran tulivat ilman ongelmia perille. Menimme infotiskille kysymään edullisinta ja kätevintä kyyditystä La Guardian lentokentältä John F. Kennedyn lentokentälle, josta meiltä lähtisi sitten seuraava lento. Lentokenttäbussi kulki noin 45 minuutin välein ja maksoi ainoastaan 10 dollaria henkilö. Bussimme tuloon oli puolisen tuntia aikaa. Voidaan laittaa univelkojen piikkiin, mutta viihdytimme itseämme katsomalla ihmisten kenkiä. Kuinka monella on Adidas-lenkkarit ja kuinka monella on varvastossut. Melkein joka toisella oli kyseiset kengät mikä tuntui hassulta. En ole koskaan kiinnittänyt noin ihmisten kenkiin huomiota, mutta kuvittelisin että hajonta oli suurempi!

Minivan kuskimme oli kotoisin Jamaikalta, ja oli kyllä todella rento tyyppi. Hänen kertomuksiaan oli todella mielenkiintoista kuunnella ja samalla ihastella miehen aksenttia. Siinä oli sekoituksena newyorkkilaista aksenttia ja jamaikalaista rentoutta. Todella hauskan kuulloista, mutta kuitenkin ihan ymmärrettävää. (Olemme tämän reissun aikana kyllä oppineet ymmärtämään vaikka mitä aksenttia, esimerkiksi todella vaikean kuuloista irlantilaisaksenttia :D).

John F. Kennedyn kenttä oli aivan täynnä väkeä, kun saavuimme sinne. Jonotimme check-in todella kauan. Oli outoa kuulla melkein pelkästään saksankieltä ympäriltä. Lensimme siis Air Berlinillä, joten oli ihan odotettavaa että matkustajista suurin osa olisi saksalaisia. Saimme varmistettua että istumme vierekkäin Blondi-Heidin kanssa (mikä ei ole ollut itsestäänselvyys matkalla), jonka jälkeen menimme jonottamaan seuraavaksi turvatarkastukseen. Jonottaessamme kuulimme ensi kerran suomenkieltä ympäriltä, ja se tuntui niin oudolta. Emme olleet kuulleet suomenkieltä kuin kerran Singaporessa ja kerran Uudessa-Seelannissa.

Turvatarkastus meni jälleen ilman ongelmia. Virkailijoilla oli kilpailu löytää kaksi samannimistä peräkkäin, ja he olivat kovasti innoissaan kun me tulimme ja olimme vielä kaverukset. J Kaksi Heidiä matkustamassa maailmalla. Olimmehan menneet jo Losissa samojen matkalaukkujen kanssa turvatarkastuksesta läpi, että olisi se vähän outoa ollut jos nyt sitten olisi tullut jotain ongelmia.

Kentällä meillä oli hyvin aikaa mennä syömään food corneriin. Blondi-Heidi söi malesialaista ruokaa ja minä söin tortilla rullan. Matkan aikana olemme tulleet riippuvaisiksi chai-latte teestä. Halusimme vielä ennen lähtöä saada yhdet, emme tienneet onko Berliinin kentällä Starbucksia. Emme halunneet ottaa riskiä, vaan kävelimme etsimään Starbucksia. Ilo oli suuri löydettyämme sen J kuin lapset karkkikaupassa! Ostimme chai-latet ja minulle vielä mustan kahvin. Inhoan kahvia, ja erityisesti mustaa kahvia mutta se oli minun tehtävälistallani joten pakko mikä pakko ;). Joinkin sitä sitten yhdessä chai-latten kanssa. Vuorotellen yksi kulaus kahvia ja toinen teetä J.  Vaikka kuinka yritin niin en pystynyt juomaan kokonaan kahvia, vaan loput menivät roskikseen. Ei ole minun juomani! Istuimme porttimme läheisyyteen odottelemaan tavaroiden kanssa. Toinen jäi vahtimaan tavaroita, jos toinen halusi käydä kaupoissa. Kuulimme kokoajan enemmän ja enemmän suomenkieltä, mikä tuntui oudolta. Hupparimme herättivät jälleen kovasti huomiota J.
Puhuimme Blondi-Heidin kanssa, että tästä eteenpäin kun kumminkin lähdemme joka vuosi yhdessä reissuun, niin teetämme aina jonkinlaisen paidan/hupparin matkalle J!!!

Lentokoneessa meidän ympärillä kuului pelkästään saksankieltä. Lentokonehenkilökunta puhui saksaa ja aluksi he jopa alkoivat puhumaan meille saksaa luontaisesti. Saimme kanaa ja riisiä ruuaksi, jonka jälkeen kirjoittelimme blogia. Meille jaettiin matkapussit joissa oli silmälaput, hammasharja, korvatulpat ja käsivoidetta. Aluksi olimme aivan pirteät, mutta lopulta uni vei voiton ja saimme onneksi nukuttua pari tuntia ennen Berliiniin laskeutumista.

Huomenna ollaan jo kotona…                                                                                                                             

*Brunette-Heidi*

Unable to Stay ...Unwilling to Leave...

Sunnuntai 15.07.2012 - Viimeinen päivä Losissa :(

Olimme nähtävästi jääneet unissamme eiliseen iltaan, nimittäin herätessämme aamulla tiedostimme nukkuneemme aivan liian pitkään ja siinä samassa hetkessä muistimme myös huoneemme luovutusaikaan olevan enää puoli tuntia! (iiks!!) Eikä asiaa auttanut yhtään sen enempää tieto siitä, että kaikki tavaramme ja matkamuistomme olivat levällään ympäri pientä hotellihuonettamme.  Molemmat meistä ryhtyi välittömästi paniikin vallassa kokoamaan omia tavaroitaan matkalaukkuihin. Siinä samassa teimme myös omat henkilökohtaiset ennätyksemme pukemisessa ja suihkussa käymisessä. (Näin jälkeenpäin tuntuu uskomattomalta ajatella, että edes ehdimme tehdä ne!) Vaikka yritimme antaa kaikkemme pakkaamiseen, puoli tuntia ei meille riittänyt. Päätimme lähteä alakertaan anelemaan lisäaikaa pakkaamiseen. Onneksemme hotellin virkailija armahti meitä ja antoi meille lisäaikaa vielä toisen puolituntia.

Rinkat alkoivat täyttyä pelottavan nopeaa vauhtia ja pakkaamatta oli vielä liian monta tavaraa. Viimeiset rinkkaan mahtuvat tavarat löysivät paikkansa repuista ja jäljellä oli vielä suurin osa matkamuistoista, jotka meiltä oli jäänyt kaupasta saatuihin paperikasseihin. Luovutusaika oli jo umpeutumassa, joten meillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin lähteä kasseinemme ja pusseinemme alakertaan jättämään tavaroitamme säilytykseen. Hotellin ystävällinen latinovirkailija antoi meille matkatavaroita varten numerolliset laput, jotka kiinnitimme tavaroihimme ja pusseihimme. Tilanne tavaroitten kanssa oli sen verran vakava, että meidän tärkeimpänä tehtävänä oli löytää saman päivän aikana molemmille isommat laukut, jotka voisimme ottaa yhdeksi käsimatkatavaraksi  lentoa varten.

Mieli ja olo keveni kummasti matkatavaroista eroon päästessämme ja pystyimme vihdoin siirtämään ajatuksemme päivän seuraavaan kohteeseen, Hollywoodiin! Saimme kartan hotellin vastaanotosta ja erinomaisia vinkkejä Hollywoodin eri kohteista ja sinne menevistä metroista. Pian olimmekin jo kävelemässä kohti lähellä olevaa metroasemaa. Tässä vaiheessa metrolla liikkuminen oli meille jo sen verran tuttu asia, että tiesimme heti ”minkä värisellä yhteydellä” olimme menossa ja mihin suuntaan! Mutta sehän on myös osa tätä matkustamisen antia, että oppii itsenäisesti suunnistamaan uusissa kohteissa  ;)

Nousimme metrosta ja ylös kohoavat pitkät rullaportaat kuljettivat meidät suoraan Amerikan tunnetuimmalle ja loisteliaammalle kävelykadulle –Walk of Famelle! Meitä ensimmäisenä vastassa oli eri julkisuuden tähdiksi pukeutuneita henkilöitä aina Michael Jacksonista Star Warsin hahmoihin! Lisäksi siellä täällä näimme tummia yläosattomia katutaiteilijapoikia, jotka esittelivät uskomattomia tanssitaitojaan kadun varsilla turisteille. Suosio oli sen verran valtava, että jouduimme Heidin kanssa lähes väkisin ujuttamaan itsemme väkijoukon välistä, että olisimme nähneet edes vilauksen noista” Amerikan hunkseista”. Kävellessämme Walk of Famella seurasimme samalla tähtiin kirjoitettuja julkisuuden henkilöiden nimiä ja otimme kuvat mieluisimpien tähtien vierustalla.

Poikkesimme ensimmäiseksi Hard Rock cafessa ostamassa perhetutuillemme ja perheenjäsenillemme tuliaisia ja jatkoimme siitä Madame Tussaudin vahakabinettimuseoon. Olimme molemmat halunneet aina käydä siellä ja vihdoin saimme kokea tämän kuuluisan museon Hollywoodissa! Meistä molemmat otti kamerat esiin siinä samassa, kun olimme aloittaneet vahakabinettikierroksemme ja kuvien ottamiselle ei näkynyt loppua siitä hetkestä alkaen! Jokaisen tähtösen viereen oli pysähdyttävä ja ikuistettava tilanne lukuisten muiden matkamuistojen joukkoon! Oli yllättävää, kuinka aidosti vahanuket heräsivät eloon ottamissamme valokuvissa eikä aina kabinetissa kiertäessään tiennyt kuka huoneessa oli aito ihminen ja kuka ei! :D

Keskivaiheilla kierrosta eteemme käveli työpiste, jossa jokainen halukas sai valmistaa aidosta vahasta itselleen oman käden muotoisen matkamuiston! Sen valmistamiseen liittyi eri vaiheita, joissa kabinetin työntekijä auttoi asiakasta ja valmisti yhdessä asiakkaan kanssa mieluisamman matkamuiston! Heidi tottuneena kädentaitajana valmisti itselleen upean valkoisen värisen vahakäden, joka löytäisi paikkansa myöhemmin Heidin oman huoneen aitiopaikalta!

Vahakabinetissa hurahti aikaa lähes kolme tuntia ja kiertelyn jälkeen mahamme muistutti jo kurnivasta näläntunteesta! Kaiken innostuksen tiimellyksessä sekin asia oli päässyt unohtumaan.. J Toisella puolen katua oli Hooters-niminen wings- ja hampurilasravintola, joka houkutteli meitä jo voimakkaalla ruuantuoksullaan ylittämään katua ja astumaan sisään! Super-ystävällinen (Amerikkailaiseksi ehkä vähän liiankin ystävällinen) tarjoilija otti meidän tilauksen vastaan ja pian saimme jo eteemme mehevät hampurilaiset ja aloitimme täydellisen ruokanautinnon!

Seuraavana oli vuorossa kiertää Hollywoodin ehkä isoin matkamuistokauppa ja ostaa sieltä mukaan kaikki tarpeellinen, joka ei saisi meitä unohtamaan Hollywoodia hetkeksikään Suomessa ollessamme! Turistikaupan kierrettyämme Brunette-Heidi sai mitä mahtavimman idean, nimittäin hän halusi ostaa vielä yhden erityisen matkamuiston, joka tulisi ilahduttamaan myös muita perheenjäseniä kotiin saavuttua, nimittäin peruukin!!! Jokainenhan meistä haaveilee joskus täydellisestä muodonmuutoksesta, joka auttaa näkemään itsensä muuttuneena peilistä katsottuna! (Tai ainakin tämä on meidän Heidien salainen haave!)

Pitkää matkaa meidän ei tarvinnut kävellä, kunnes löysimme peruukkikaupan ja ryhdyimme naurun vallatessa sovittelemaan peruukkeja. Peruukkikaupan sääntöihin kuului, että jokainen asiakas sai sovittaa ainoastaan kahta peruukkia eli teimme valintamme kaikista niistä kymmenistä peruukkivaihtoehdoista. Heidi löysi itselleen lyhyen ruskeanvärisen peruukin ja itse löysin polkkatukkaisen ja punaisen värisen peruukin, joihin mielistyimme välittömästi. Kaupat teimme valinnan jälkeen ja aloimme heti suunnittelemaan kuinka saisimme perheenjäsenemme yllätettyä parhaimmalla tavalla ja mitä vaatteita tulisimme pitämään päällämme kohdatessamme vanhempamme ensimmäistä kertaa. Tällä pienellä jäynällä saisimme varmasti jokaiselle iloisen mielen lentokentällä!

Ennen Hollywoodista lähtöä kävelimme vielä lähemmäksi Hollywood-kylttiä, joka kohosi edessämme suurella Beverly Hills kukkulalla. Pitihän sitä jollain tavalla osoittaa ystävillemme, että olimme todella olleet Hollywoodissa! Matkalla metrolle kävimme vielä läheisestä ostoskeskuksesta hakemassa minulle Victoria’s secret-kaupasta vaaleanpunaisen kangaskassin, joka sai luvan toimia minulle tuliaisten kantokassina lentokoneessa.

Katsahdimme viimeisen kerran Hollywoodin kadulle ja otimme pysyvän valokuvan, jonka toivoimme säilyvän mielessämme vielä monet tulevat vuodet! Metrokäytävässä ihmettelimme valtava a poliisimäärää kulkuporttien ympärillä. Mietimme miksi tarvitaan kymmenen poliisia seuraamaan, että jokainen asiakas käyttää varmasti voimassa olevaa metrokorttia metrolla ajamiseen? Täytyy sanoa, että itseänikin hirvitti mennä porteista läpi, vaikka tiesinkin korttini olevan voimassa!

Hotellillemme saavuttuamme kävimme vielä läheisestä ostoskeskuksesta ostamassa Heidille käsimatkatavaroille tarkoitetun laukun ja haimme viimeiset herkut ja postikortit läheisestä elintarvikekaupasta. (Heidi löysi myös muutaman Justin Bieber-kortin, josta oli pakko mainita tähän väliin ;) ) Mielessämme alkoi myös kummitella ajatus hyvästien jätöstä, koska kyseessä oli viimeinen ilta Los Angelesissa. Kävimme vielä juomassa viimeiset Starbuck’s juomat hotellin vieressä sijaitsevassa kahvilassa ja söimme päälle Subwayt tapaamamme hotellivirkailijaystävän Sub-ravintolassa. Siellä olessamme tiedostimme viimeistään, että hetki oli viimeisiä, joita vietimme tässä kaupungissa. Emme myöskään tienneet milloin seuraavaksi tulisimme tapaamaan ihanat ystävämme.

Ystävämme lupasi tulla hyvästelemään meitä vielä hotellille ennen lähtöä ja menimme sillä välillä vielä vaihtamaan hotellin ravintolaan matkavaatteet päällemme ja pakkasimme viimeiset tavaramme ostamiimme matkakasseihin. Olimme tavanneet edellisenä päivänä uuden hotellivirkailijan, joka hänkin vielä tuli juttelemaan meille viimeisen kerran ja jättämään hyvästejä. Tilanne oli mitä surullisin ja lannistavin, mutta tiesimme sen kuuluvan jokaiseen matkaan ja olimmehan jo tottuneet hyvästeihin jokaisessa uudessa maassa. Siitä huolimatta hyvästien jättämisestä tuli aina yhtä vaikeata.

Taksi ajoi pihaan ja ystävämme juoksi vauhdilla luoksemme Subway-ravintolasta. Kohtaus oli kuin jostain tunnetusta Hollywood-elokuvasta. Hyvästit olivat vuolaat ja pitkät. Loppu ei kuitenkaan ollut se mieluinen ”happy ending” mitä olimme toivoneet. Lento lähtisi kolmen tunnin päästä ja se pelotteli karmivasti mielessämme, vaikka halusimmekin pysäyttää ajan kulumisen välittömästi siihen paikkaan. Los Angelesin täydellinen loma oli viimein –lopussa. 

*Blondi-Heidi*

Lauantai 14.07.2012 - Santa Monica

Aamulla nukuttiin tavallista myöhempään kerrankin, niin että ehdimme silti aamupalalle joka loppui yhdeltätoista. Silti halusimme hyödyntää päivän mahdollisimman hyvin, joten heti aamiaisen jälkeen lähdimme kävelemään bussipysäkille (minkä hotellivirkailija oli meille neuvonut) tarkoituksena lähteä Santa Monican rannalle. Löysimme bussipysäkin helposti, ja siellä odotti samaa bussia north carolainen mies joka oli tullut vierailemaan perheensä luona. Hän kuulemma tykkää suomalaisesta musiikista kuten Ville Valosta ja Nightwishistä kovasti, ja oli varmaan ensimmäinen joka heti tiesi missä Suomi sijaitsee. Joe tuli samaan bussiin meidän kanssamme ja neuvoi sitten että missä kannattaa jäädä pois että pääsee kätevimmin rannalle. Matka kesti noin tunnin, johtuen myös suurista ruuhkista mitä on varmasti mahdotonta välttää kun liikkuu Los Angelesissa, varsinkin lauantaisin.

Rannalla oli aamusumua vielä ja tuuli hieman viileästi, joten uimassa ei ollut paljoakaan porukkaa. Kävelimme kuuluisaa rantasiltaa pitkin katselemaan maisemia. Minua yllätti suuresti, kun aivan rannan tuntumassa oli todella iso parkkipaikka joka rikkoi paikan tunnelman täysin. Kaikissa elokuvissa parkkipaikka rajataan aina pois, ja hyvä niin! Niin amerikkalaista, että ei voida kävellä kadun toiselta puolelta kun tullaan autolla vaan auto täytyy saada aivan rannan tuntumaan.

Kävelimme sillan päästä päähän katsellen turistikojuja, ja niin vaihtelevan näköistä väestöä joka siellä liikkui. Poliiseja ainakin näkyi, että tuskin ainakaan taskuvarkaita ihan hirveästi on vaikka väkeä riittää. Kävelimme myös rannalle kokeilemaan merivettä. Hiekka oli jälleen erilaista verrattuna Fidzin ja Sri Lankan hiekkaan. Tämä oli paljon karkeampaa ja irtosi jalkapohjista helposti, toisin kuin vaikkapa srilankalainen hiekka. Teemme hiekkavertailua Blondi-Heidin kanssa :D naureskelen sitä itsekseni!  Merivesi oli todella kylmää, eikä kyllä yhtään huvittanut mennä uimaan, vaikka ajatus hyvännäköisestä Baywatch hengenpelastajasta kyllä pyöri mielessä nähdessään aivan samanlaisen ympäristön kun tv-sarjassa ;)

Rannalta käveltiin Santa Monican keskustaan etsimään ruokapaikkaa. Löysimme amerikkalaistyyppisen hampurilaispaikan, jossa näytti olevan oikein herkullisen näköisiä salaatteja. Odottelimme pöytäämme noin viisi minuuttia, mutta tilaamamme annokset tulivat todella nopeasti! Ja olivat kyllä todella hyvät J! Aurinkokin alkoi paistamaan juuri sopivasti kun istuimme ulkona, jolloin ulkona oli täydellinen sää. +30 astetta ainakin ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta! Love it <3 Siitä oli hyvä lähteä kiertelemään kauppoja, ja jälleen mukaamme tuli pari kassillista vaatteita.

Kun olimme valmiita lähtemään takaisin Downtowniin, löysimme bussipysäkkimme juuri sopivasti että se oli lähdössä viiden minuutin päästä. Miten meillä onkin aina niin hyvä tuuri?! J Minä kirjoittelin bussissa ja Blondi-Heidi kuunteli musiikkia kännykälläni. Matka meni todella nopeasti ja ennen kun huomasimmekaan, olimme jo aivan hotellin nurkilla. Hotellihuoneessa huomasin, että olin saanut jopa väriä ulkona olosta mikä tuntui hassulta koska aurinko ei edes paistanut kauaakaan mikä oli toisaalta ihan hyvä, koska muuten olisin voinut palaa.

Illalla menimme viettämään viimeistä Los Angeles iltaa Hollywoodiin tähtien kanssa ja näimme samalla reissulla Warners bro studiot ja Ellen DeGeneres studion, mikä oli todella hienoa. Huomenna on tarkoitus mennä paremmin kävelemään Hollywoodiin Walk of Famelle ja näkemään Hollywood-kyltti, joka on kyllä jokaisen pakko nähdä jos tulee Los Angelesiin asti! J

*Brunette-Heidi*

Perjantai 13.07.2012 - kuukausi jo reissussa! shoppailupäivä Losissa

Tänään ajattelimme viettää hyvällä omallatunnolla tyttöjen shoppailupäivää läheisellä ostoskeskuksella. Kaiken tämän menon ja seikkailun jälkeen tuntui itse asiassa hyvältä viettää pientä rahantuhlauspäivää ja jättää nähtävyydet vähemmälle! Olimme kiinnostuneina selailleet hotellimme esitteitä valtavista ostosparatiiseista viime iltana ja yrittäneet arpoa niistä meille sopivinta. Jokainen esite tuntui kuitenkin sisältävän toinen toistaan enemmän kauppoja, joka teki valinnastamme entistä vaikeampaa.

Tiesimme ostosreissumme kuluttavan sen verran paljon energiaa tänään, että fiksuina nuorina naisina päätimme aloittaa päivämme nauttimalla hotellin runsasta aamiaista. Hotellin aamiainen yllätti meidät täysin, sillä odotimme vain perinteistä makeaa aamupalaa kuten rasvaisia ja sokerikuorrutteeseen hukutettuja donitseja ja muffineja. Seisovassa aamupalapöydässä meitä tervehtikin lukuisia eri makuisia jogurtteja, kirkkaan värisiä aamiaismuroja, pannukakkuja, puurohiutaleita, hedelmiä ja leipiä. Makeaosastolla oli otettu huomioon myös sokeririippuvaiset laittamalla esille erilaisia makeita herkkuja.

Täysien mahojen kanssa astelimme hotellin vastaanottoon ja tiedustelimme valitsemistamme ostoskeskuksista ja niiden sijainneista. Hotellin vastaanottovirkailijana oli tyylikäs latinonainen, jonka silmät kiiluivat kuullessaan meidän lähtevän ostoksille. Hänen silmistään pystyi aistimaan sen tunteen, kuinka häntä harmitti mielessään, ettei hän voinut lähteä mukaan ja kuinka hän joutui virumaan vastaanottopöydän takana seuraavat 12 tuntia. Ystävällisesti hän antoi kuitenkin erinomaiset ostosvinkit meille ja mainitsi muutaman vakioliikkeensä. Jutellessamme naisen kanssa viereemme ilmaantui tummiin nuhjuisiin vaatteisiin pukeutunut laiha mies, jonka katsoi hetken osoittamaamme esitteeseen ja tokaisi saman tein, että ”tuossa ostoskeskuksessa ei ole mitään nähtävää” ja ehdotti meille jotain pienempää ostoskeskusta, joka oli paljon pienempi edelliseen verrattuna. Oli kieltämättä vaikea uskoa, että mies, joka pukeutumisensa perusteella näytti melkein kodittomalta osasi meille välittömästi ilmaista kantansa alueen parhaista ostosmahdollisuuksista. Miehen neuvoa emme kuitenkaan noudattaneet vaan päätimme pysyä aikaisemmassa suunnitelmassamme.

Hotellin latinovirkailija suositteli meidät ottamaan taksin ostoskeskukselle, koska täkäläiseen tapaan emme päässeet minnekään ilman autoa. Julkista bussiliikennettä ei tavallisestikaan tunneta koko mantereella. Hotellilla oli oma ”luxorious car service”-taksiyritys, jonka auton virkailija lähetti meidät noutamaan samassa hetkessä. Taksiyrityksen nimi sai meidät molemmat pelästymään hetkellisesti, nimittäin luulimme hetkellisesti ostosrahamme hupenevan jo taksimatkaamme, jos yrityksen nimeen on katsominen. Vaikka olimme Los Angelesissa, se ei kuitenkaan tarkoittanut, että halusimme elellä kuin filmitähdet ja ajella limusiinilla pitkin kaupunkia! Pian meille kuitenkin selvennettiin, että taksiyrityksen harhaanjohtavasta nimestä huolimatta taksin hinta oli samaa luokkaa kaupungin yleisten taksien kanssa. Tämä antoi meille heti paljon keveämmän tunteen ja matka taksissakin tuntui menevän odotettua leppoisammin.

Ostoskeskus sijaitsi noin puolentunnin matkan päässä hotelliltamme. Taksin ajaessa ostoskeskusalueelle kuski kysyi mille ovelle halusimme hänen jättävän meidän. Ovia avautui joka suuntaan niin paljon, ettemme yksinkertaisesti osanneet päättää mihinkä niistä olisimme varsinaisesti halunneet jäädä! Yhteispäätöksellä päätimme lopulta ajaa ”varsinaiselle” pääovelle. Taksikuski toivotteli meille antoisaa shoppailupäivää ja ajoi rahat tyytyväisesti saadessaan pois luotamme.

Ensimmäinen kauppa, johon suunnistimme ostoskeskuksessa, oli Disney-kauppa! Yllättävää, että vielä näin aikuisinakin löydämme itsemme tuosta mikkihiiripehmolelujen täyttämästä kaupasta. Tähän käy hyvin sanonta, että ”jokaisessa meissä aikuisessa asuu pieni lapsi”. ;) Ja näin myös meissä Heideissä! Disney kaupassa ihastelun jälkeen lähdimme kävelemään yhdessä Heidin kanssa pitkin ostoskeskusten käytäviä ja yritimme hahmottaa edessämme avautuvia kauppoja ja niiden sijaintia. Meillä molemmilla oli tietysti tottuneen turistin tärkein ystävä eli ostoskeskuksen kartta. Näin isossa paikassa meidän tuli todella suunnistaa ja löytää päivän päätteeksi myös ulos tuosta suuresta sokkelosta eli kartta oli tähän erinomaisena apuna!

Yhdessä kiertelyn jälkeen päätimme Heidin kanssa erottautua toisistamme tunniksi, jolloin saimme rauhassa keskittyä omien tuliaistemme ostoon. Minulla kesti eräässä kaupassa odotettua pidempään ja ikäväkseni huomasin, että puhelimestani ehti loppua akku, jolloin en saanut Heidille ilmoitettua myöhästymisestäni. Lähdin kiiruulla juoksemaan toisesta päästä ostoskeskusta kohti tapaamispaikkaamme. Kesken juoksun kuulin kuitenkin oman nimeni huudettavan jostain yläilmoista ja katsahdin hetkeksi ylös. Tuttu henkilö nojaili ostoskeskuksen yläkaiteille lukuisten ostoskassien peittämänä. Heidi vilkutteli ja viittoi minua tulemaan ylös rullaportaita. Oli se vaan huvittunut tunne, kun tajusi kuinka olimme kohdanneet jossain kaukana kohtaamispaikastamme, vaikka olin myöhässä ja puhelimeni ei toiminut. Tunnin erossaolon aika tuntui jo tarpeeksi pitkältä ja sen vuoksi olikin erityisen mukava jatkaa taas yhteistä kiertelyä Heidin kanssa. Näinhän sitä kuitenkin oltiin kuljettu jo viimeiset neljä viikkoa!

Ostosten lomassa kävimme myös nauttimassa Food cornerin ruuasta, jossa Brunette-Heidi söi meksikolaisen burrito-aterian ja itse söin lihavartaita meksikolaisen riisin kera. Neljän viikon intialaispainotteisen ruuan jälkeen meksikolainen ruokakulttuuri oli erinomainen ja raikas valinta meille molemmille! (yhtään tietysti intialaista ruokaa väheksymättä..;) )

Ostoskeskuksessa pystyi todella aistimaan ajantajun kadottamisen, nimittäin kun seuraavan kerran katsoimme kelloon, se näytti jo seitsemää illalla! Emme olleet uskoa sitä tosiasiaa, että olimme saaneet lähes koko päivän kulumaan sisätiloissa. Myyjät tuntuivat joka kaupassa olevan mielissään, kun saivat olla polttavaa helleaurinkoa piilossa tehokkaasti ilmastoiduissa kaupoissaan! Kieltämättä tunsimme molemmat lievää häpeän tunnetta, kun olimme ”hukanneet” yhden kuumista kesäpäivistä ostoskeskuksessa palelemiseen, mutta ainakin olimme sen kustannuksella saaneet tehtyä erinomaisia ostoksia!

Lukuisat kassit käsissä lähdimme reippailemaan kohti ostoskeskuksen pääovea ja suunnistimme kohti kaupungin keskusta-aluetta. Keskusta-alueella oli helppo liikkua jalkakäytäviä pitkin ja teiden vierustalla oli mukava välillä jäädä ihastelemaan välillä kaupan näyteikkunoita. Perinteiseen tapaamme kuuluen oli aika suunnistaa myös nauttimaan päivän Starbucks-juomat, joten jäimme erään kadun varteen pitämään pientä taukoa. Seuranamme samassa kahvilassa oli myös paikallinen poliisipartio, jonka juomatilausta jokainen kahvila-asiakas kuunteli korva herkkänä. Tunne Starbucksissa oli hyvin amerikkalainen ja kotoisa ja nautimme tästä hetkestä täysin tuntein Heidin kanssa!

Nesteytettyämme itsemme kunnolla otimme vielä kuvia itsestämme Los Angelesin auringonlaskun maisemissa ja kävimme läpi kaikki merkkivaatekassimme, joita reissumme aikana oli yllättäen ilmaantunut nopealla tahdilla kannettavaksemme! (Tyypillinen vaiva Amerikassa ja erityisesti vielä suomalaisella alle 25-vuotiaalla naisella!) Tehokkuutemme ansiosta saimme itsemme vielä erääseen tavarataloon puoli tuntia ennen kaupan sulkemisaikaa ja teimme viimeiset pikaostokset ja juttelimme tuttavallisesti erään myyjän kanssa. Tavaratalon sulkeutuessa meidät ohjattiin talon takapihalle, josta aloimme välittömästi soittaa itsellemme taksia Brunette-Heidin kännykästä. Se osoittautui kuitenkin haastavammaksi kuin olimme osanneet kuvitellakaan. Jouduimme soittamaan useamman kerran taksin yleisnumeroon, ennen kuin saimme virkailijan kiinni. Sen lisäksi jouduimme antamaan osoitteen taksikusille ja neuvomaan hänet ovelle, josta hän tulisi meidät noutamaan.

Tähänastinen matkamme oli kuitenkin onneksi opettanut meille selviytymisen taitoja haastavissakin tilanteissa, joten  tämäkään tapahtuma ei meitä paljoa kohauttanut. Kävelimme tavaratalon pääovelle, joka sijaitsi toisella puolen takapihasta katsottuna. Odottelimme arviolta puolisen tuntia ennen kuin taksikuskimme vihdoin ajoi tavaratalon edustalle. Emme olisi koskaan pystyneet arvaamaan, että tulisimme tapaamaan ärsyttävimmän taksikuskin koko Los Angelesissa tulevan matkamme aikana. Taksikuski oli syntyjään venäläinen ja puhui hyvin korostetulla ja vihasävyisellä nuotilla meille koko matkan ajan. Hän kertoi mm. omia kärkkäitä mielipiteitään Los Angelesin eri yökerhoista ja kertoi meille kaikesta muusta yhtä vähäpätöisestä asiasta. Useasti tuntui siltä kuin hän olisi ollut vihainen meille jostain. Hotellille päästyämme nousimme salamannopein askelin pois autosta ja iskimme rahat miehen käteen. Samassa olimme jo mahduttamassa itseämme hotellin ovesta sisään kera ostoskassiemme!

Vaikka päivä oli ollut kaikin puolin raskas (sekä meille, että lompakoillemme), halusimme vielä lähteä juhlistamaan onnistunutta ostospäiväämme kaupungin keskustan ravintolaan. Sieltä kotiuduimme puolenyön aikaan ja kävimme unihiekat silmissämme nukkumaan univelkojamme pois..:)

*Blondi-Heidi* 

Torstai 12.07.2012 - saadaan elää päivä kahteen kertaan :D

Päivä Fidzillä alkoi jo aikaisin kun heräsimme Blondi-Heidin kanssa jo seiskalta. Kävimme vuorotellen suihkussa, jonka jälkeen lähdimme aamiaiselle. Ihme kyllä mahamme eivät ole menneet yhtään sekaisin, vaikka eilen joimme kuravettä. Hyvin olemme saaneet pidettyä vastustuskyvyn pidettyä yllä koko reissun aikana, vaikka esimerkiksi käsidesin käyttö on jäänyt Sri Lankan jälkeen. Siellä sentään muistimme käyttää sitä kohtuullisesti.  Saimme ostettua samalla Los Angelesin hotellin valmiiksi käyttäen vanhempien apua, suuresta syystä siitä johtuen että meidän netti oli niin hidas ja epäluotettava. Tuntui hyvältä tietää, että meillä oli jo valmiiksi hotelli kaikiksi öiksi eikä tarvitse sitten Losissa etsiä hotellia.

Palasimme huoneeseemme jossa ei sillä hetkellä ollut ketään ,joten laitoimme musiikkia tietokoneesta soimaan samalla kun pakkasimme. Emme tiedä varmasti olivatko kämppä”kaverimme” Australiasta vai Uudesta-Seelannista (aksentti ei ollut niin selkeä) ,mutta heti kun he tulivat takaisin huoneeseen he laittoivat äkkiä oman musiikkinsa soimaan aivan täysillä. Olimme Blondi-Heidin kanssa aivan ihmeissämme koska me emme soittaneet musiikkia edes kovalla ja he eivät olleet soittaneet musiikkia koko aikana. Naureskelimme vain Blondi-Heidin kanssa, ett touhu oli todella lapsellista. Emme todellakaan lähteneet mukaan, että olisimme sitten vuorostaan laittaneet meidän musiikkia kovemmalle vaan tyydyimme sitten kuuntelemaan musiikkiamme samalla voimakkuudella koko ajan. Mutta hyvät naurut saatiin ;)

Pakkaaminen taas ei sujunut aivan vaan naureskellen. Meillä molemmilla oli vakavia vaikeuksia saada mahdutettua kaikki tavaramme jo valmiiksi täysiin rinkkoihin. Tuntui ettei tila vaan riitä. Lopulta järjestimme kaikki tuliaiset omiin kasseihinsa ja otimme ne käsimatkatavaroiksi. Muuten emme olisi saaneet millään tavaroita mahtumaan. Losissa täytyy kyllä sitten ostaa uusi laukku, muuten ei tule kyllä millään onnistumaan pakkaaminen siellä!

Lähdimme vielä piipahtamaan Arck Villagessa postittamassa postikortit ja ostamassa viimeiset tuliaiset. Emme edes harkinneet toista paikkaa syömään vaan menimme jälleen meille tuttuun ”Oaks” ravintolaan jossa tarjoilijat tervehtivät tottuneesti. Kolmannen kerran peräkkäin tilasin curry annoksen ja inkiväärioluen (Curryn olen aina vaihtanut, ja niille jotka eivät tiedä niin inkivääriolut on aivan erilaista kuin tavallinen olut. Minä inhoan tavallista olutta, mutta tykkään todella paljon inkiväärioluesta!)

Takaisin kävellessämme alkoi kunnon rankkasade, ja vaikka kuinka meillä oli sateenvarjo, kastuimme aivan läpimäriksi. Olimme suunnitelleet menevämme jälleen bussilla keskustaan ja siitä sitten taksilla lentokentälle. Mutta kun sade vaan jatkui, päätimme ottaa mieluummin taksin suoraan perille jolloin pääsemme kuivina perille saakka. Eilen tapaamamme paikallinen nainen Bummty kenen kanssa olin viettänyt iltaa Blondi-Heidin jäädessä huoneeseen lepäämään, tuli hotellille sanomaan hyvästit. Tuntui niin väärältä sanoa niin pian jo hyvästit, kun vastahan olimme tavanneet ja alkaneet ystävystymään. Bummty oli ihana kun hän sanoi että voi lähteä meidän seuraksemme taksin kyytiin, koska tunsi kuskin entuudestaan jolloin hänen ei tarvinnut maksaa kyydistä.

Taksissa aloimme laskeneet rahojamme yhteen, koska olimme varanneet vain bussimatkaa ja lyhyttä taksimatkaa varten rahaa. Ja siis käsittämätöntä tilanteesta tekee sen, että saimme juuri tasan 90 dollaria kerättyä kasaan (45 euroa). Aivan tasan. Sentilleen viimeiset rahat käytimme. Jos hinta olisi ollut vaikka 91 dollaria niin meillä ei olisi sen vertaa rahaa. Miten meillä sattuikin?! Maagista J Taksimatka taittui nopeasti maisemia katsellen ja puhuen Bummtyn kanssa, joka kertoi paikallisesta kulttuurista mielenkiintoisia asioita.

Lentokentälle päästyämme hyvästelimme Bummtyn, joka lähti takaisin Pacific Harbouriin. Jouduin heittämään ensimmäisen kotoa otetun tavaran roskiin, nimittäin vanhan pyyhkeen joka oli kyllä jo sen verran kulahtanut että ei kyllä harmita. Mutta se ei vaan enää millään mahtanut mukaan. Lentokenttä oli siis naurettavan pieni, ja entistä huvittavammaksi tilanteen teki sen että juuri meitä ennen meni keski-ikäinen mies kukka-paidassa ja sukka sandaaleilla. Aivan turistina :D vain vyölaukku puuttui!

Lähtöselvityksessä saimme ylimääräisiä sydämentykytyksiä kun lentokenttävirkailija sanoi että minun lentoni on lähtenyt jo aamulla kymmeneltä. Katsoimme Blondi-Heidin kanssa ihmeissämme toisiamme että miten voi olla mahdollista. Olimme illalla katsoneet vain Blondi-Heidin lentolipusta lähtöajan, koska olimme ostaneet lennot yhtä aikaa ihan samoilta sivuilta. Mietin jo, että joudun ostamaan uuden lipun tai pahimmassa tapauksessa jäämään Fidzille odottamaan seuraavaa lentoa. Mutta lentokenttävirkailija tokaisi rennosti, että siirretään vaan sinun lento nyt tähän myöhempään. Katsoimme Blondi-Heidin kanssa ihmeissämme toisiamme. Suomessa ei olisi koskaan onnistunut tällainen. Katsoimme kun virkailija otti matkalaukkumme, että hän laittoi ne suoraan menemään koneeseen ilman minkäänlaisia turvatarkastuksia mikä tuntui erittäin oudolta.  Saimme jopa vierekkäiset paikat koneesta. Lentokenttävirkailija sanoi että boarding alkaa klo 16.00, jolloin meillä oli vielä lähes puoli tuntia odotteluaikaa. Istuuduimme syömään suklaakakkupalaa puoliksi ja juomaan mehua, kun yhtäkkiä miesvirkailija huusi meidän vierestä että onko vielä matkustajia menossa Nadille. Sanoimme että me olemme menossa, mutta että boarding alkaa vastaa tasalta. Miesvirkailija katsoi meitä kummastuneena, ja sanoi että kone lähtee neljältä. Olimme Blondi-Heidin kanssa aivan hämmästyneitä. Olihan lipussamme lukenut, että kone lähtee vasta kuudelta mitä olimme jo ihmetelleetkin että miksi boarding on kaksi tuntia ennen. Kävelimme hämmästyneinä turvatarkastuksen läpi, ja melkein juoksimme koneeseen joka oli jo valmiina lähtöön. Ei olla kumpikaan koskaan lähdetty noin nopealla varoitusajalla.

Kone oli todella pieni. Maksimissaan 30 matkustajaa, yksi stuertti ja yksi lentoemäntä. Lentokone kiihdytti ja vaan pyrähti ilmaan. Oikein säikähdimme Blondi-Heidin kanssa, kun yhtäkkiä olimme vaan ilmassa. Olemme tottuneet matkustaessa isoilla lentokoneilla, että kone kiihdyttää kauan ja pehmeästi nousee ilmaan. Eikä vaan yhtäkkiä pyrähdetä ilmaan :D Lentoajaksi kerrottiin 22 minuuttia, mikä on lyhyin aika mitä me ollaan Blondi-Heidin kanssa koskaan matkustettu. Noustiin ilmaan ja melkein saman tien laskeuduttiin jo. Koneessa sentään tarjoiltiin kaikille pienet pullot vettä mikä oli positiivinen yllätys!

Nadin kenttä oli uusi ja hieno. Jouduimme odottamaan laukkujamme ja viemään ne uudestaan lähtöselvitykseen. Pyysimme virkailijalta erikseen, että olisiko mitenkään mahdollista saada paikkoja hätäuloskäynnin luota, koska silloin jalkatilaa olisi tuplasti. Virkailija oli oikein ystävällinen kun hän heti varasi meille paikat sieltä. Kymmenen tunnin lennolla jalkatilaa arvostaa entistä enemmän, varsinkin koska olisi tärkeätä saada nukuttua että saisi käännettyä unirytmit mahdollisimman kätevästi.

Meillä oli hyvin aikaa ennen koneen lähtöä, joten kävimme syömässä intialaista(Brunette) /malesialaista(Blondi) ruokaa. Kävimme matkamuistomyymälässä ostamassa paikalliset korut, ja siellä olessamme myyjät alkoivat nauramaan kun puhuimme toisillemme. Meidän puheemme kuulosti kuulemma niin hauskalta. Eivätkä he olleet koskaan kuulleet kenenkään puhuvan kuten me. Kerroimme että olemme Suomesta ja näytimme huppareitamme. Pian he jo toivottivat hyvää loppumatkaa kahdelle Heidille ja pyysivät että tulemme pian takaisin.  Passintarkastuksessa lentokenttävirkailijat ei tiennyt missä sijaitsee, eivätkä koskaan olleet muka tavanneet suomalaisia tyttöjä kahdestaan näin kaukana. Tietää olevansa kaukana kun lentokenttävirkailijatkaan eivät tiedä missä sinä asut. Turvatarkastuksessa taas poliisi oli kiinnostuneempi meidän huppareista ja että meillä on samanlaiset nimet, kun tavaroistamme. Hän ei aluksi uskonut että voimme olla samannimisiä, ja pyysi että saisi nähdä passimme. Siinäkin hän vielä hehkutti kuinka upeaa reissua olemme tekemässä, ja että oli loistava ajatus tehdä samanlaiset matkahupparit (pisteet kotiin jälleen Blondi-Heidi <3!!).

Porttimme läheisyys oli täynnä jenkkejä. Ei ollut vaikea arvata minne kone oli menossa. Jenkit kyllä tunnistaa todella selvästi pukeutumisesta ja tyylistä.  Collage-housut, löysä t-paita ja hupparit. Ja tietenkin flip flop kengät ;) Ostimme Mango-sorbetit (tehtäväni oli ottaa Mango-shake, mutta mistään ei saanut niitä koska ei ollut mangoaika, joten pakko tyytyä mango-sorbettiin ;))
Samalla päätimme mikä tulee olemaan meidän ensi kesän kohteemme. Mutta ei me sitä tänne vielä kirjoiteta J salaisuus!!! Sen kunniaksi kippistelimme ja fiilistelimme vielä jäljellä olevaa maailmanympärysmatkaa. Päätimme että meille tulee jokavuotinen perinne lähteä jonnekin yhdessä. Niin hauskaa meillä on ollut yhdessä!! Blondi-Heidi on maailman parhainta matkaseuraa <3  <3 <3 !!!

Lentokenttävirkailijat olivat todella ystävällisiä ja nauroimme Blondi-Heidin vartijoiden pukeutumiselle. Ei ole ehkä maailman kätevin työskentelyasu vartijalle polviin asti ulottuva lannehame. Siinä olisi varmasti kohtuu vaikeaa lähteä kenenkään perään juoksemaan ;)

Lento meni yllättävän nopeasti. Saimme illalla vielä pienen illallisen mitä emme kyllä jaksaneet syödä kun olimme juuri syöneet. Viereemme tuli teksasilaisen miehen, joka innostui kovasti puhumaan meidän kanssamme. Oli matkalla takaisin perheensä luokse Fidziltä, ja oli hämmästynyt kuullessaan matkastamme. Kerroimme vaikka mitä, ja aina hän keksi uusia kysymyksiä. Miehen aksenttia oli ihana kuunnella ja myös samalla kuitenkin helppo ymmärtää. Saimme onneksi myös nukuttua yllättävän hyvin ja heräsimme vasta aamupalan tarjoiluun. Hämmästelimme molemmat Blondi-Heidin kanssa, että miten olimmekin saaneet nukuttua niin hyvin, mikä oli siis ihanaa.

Tiesimme jo ennakkoon että tottakai kun menemme Amerikkaan, niin turvatarkastus on paljon tiukempi. Päädyimme Blondi-Heidin kanssa eri virkailijoille jonotuksen jälkeen. Minun virkailija oli alkuun heti ihan rento ja mukava. Perus ”How are you?”, ”I´m fine, how are you?”, ”Good, thanks!” ja hän vaan katsoi listaa minkä olin kirjoittanut maista missä olen vieraillut viimeisen kolmen kuukauden aikana ennen Los Angelesiin tuloa ja tokaisi että oletko ihan maailmanympärysmatkalla. Kun sanoin olevani, virkailija oikein innostui ja kysyi mistä olen tykännyt eniten. Diplomaattisesti sanoin, että jokainen on ollut tavallaan parhaimpia mutta että olen nauttinut kakista kohteista yhtä paljon.  Virkailija kysyi että kauanko aion vierailla Losissa, mutta muuta hän ei sitten kysynytkään vaan selasi nopeasti passini läpi ja toivotti hyvää loppumatkaa. 

Toisin sitten taas Blondi-Heidi joutui kunnon syyniin. Hänen virkailijansa ei kysynyt ollenkaan mitä kuuluu, vaan heti oikein töykeästi alkoi kyselemään että miksi olet mennyt niin moneen maahan, mitä tekemään, kauanko missäkin maassa ollut, kauanko aiot olla Losissa (kahteen kertaan kysyi) ja selasi Blondi-Heidin passin oikein tarkasti läpi. Ja kävi jokaisen leiman erikseen lävitse. Erityissyyniin joutuivat myös Blondi-Heidin vanhat USA:n viisumit, kun Blondi-Heidi on asunut Amerikassa pitempään. Minä odottelin toisella puolella, ja ihmettelinkin jo että mihin ihmeeseen Heidi oli jäänyt koska olimme yhtä aikaa päässeet virkailijalle ja jouduin odottamaan varmaan lähemmäs kymmenen minuuttia. Blondi-Heidi oli syystäkin tuohtunut, mutta pian tuohtumus jo vaihtui nauruun kuten aina J

Saimme laukkumme ja tullista kävelimme taas hymyillen lävitse. Kaksi Heidiä, samanlaiset hupparit ja iloiset ilmeet niin sillä pääsee aina kätevästi eteenpäin. Tämäkin virkailija vaan kehui kuinka hyvin olimme pukeutuneet samanlaisesti ja vielä samannimiset. Ja tämä tapahtuu aina kun liikutaan lentokentällä yhtä aikaa. J Jonotuksissa meni kuitenkin aikaa todella paljon, joten olimme kentältä ottamassa kyytiä lähes kaksi tuntia koneen laskeutumisen jälkeen. Isoilla kansainvälisillä kentillä pitää aina varautua odotteluun, eikä se tule yllätyksenä koskaan kuinka kauan siellä sitten oikeasti joutuukaan viettämään aikaa.

Menimme jälleen infotiskille kysymään miten pääsisimme kätevimmin hotellillemme. 16 dollarilla pystyi ostamaan lipun minivaniin joka vie suoraan hotellin oven eteen. Heti kun pääsimme bussiin sisään aloimme keskustelemaan smalltalkkia muiden matkustajien kanssa. Kaikki keskustelivat toistensa kanssa, mitä ei koskaan tapahtuisi Suomessa mikä on väärin! Oli niin vaivatonta ja helppoa kaikkien kanssa, koska he ovat kasvaneet siihen että vieraitten ihmisten kanssa on ok jutella. Suomessa se on helposti vaivaantunutta ja töksähtelevää. Meidän keskustelukumppani, lääkäri nainen, oli juuri lukenut artikkelin Suomen koulutussysteemistä ja kehui sitä ylitsevuotavasti. Sanoimme, että siinä on sekä hyvät että huonot puolet. Se on kaikille ilmaista mikä on hienoa, mutta sitten toisaalta opiskelemaan on vaikeaa päästä varsinkin suosittuihin paikkoihin mikä turhauttaa.

Hotellimme oli paljon hienompi mitä olimme odottaneet varatessamme kahden tähden hotellia. Vastaanottovirkailija oli super ystävällinen, ja ihmetteli kuinka puhumme niin sujuvaa englantia. Hän kertoi meille läheisistä hyvistä nähtävyyksistä ja shoppailumahdollisuuksista. Avaimet saatuamme raahasimme tavaramme hissiin ja siitä sitten viidenteen kerrokseen. Hotellihuoneemme on pieni mutta siisti, ja erityisen hienoa on että netti on ilmainen!! Nälkä kurni jälleen mahassa ja lähdimme etsimään hyvää ruokapaikkaa. Aivan meidän hotelli vieressä oli salaattiravintola, ja siis sellainen meidän pitäisi saada Suomeenkin (mieluiten tietysti Tampereelle :D)!! Kasviksia ja lisäkkeitä oli todella paljon, ja jos valmiista pohjista mikään ei miellyttänyt niin pystyi rakentamaan oman salaattinsa omien mieltymyksien mukaan. Hintaa tuli vain 8 dollaria vaikka rakensi oman salaattinsa ja annoksen koko oli tuplat Suomen annoksiin!! Meillä jäi Blondi-Heidin kanssa syömättä lähes puolet, jotka säästimme illaksi.

Kävimme pyörähtämässä Macy´s kauppakeskuksessa, joka sijaitsee kanssa aivan meidän hotellin vieressä. Ja sitten vielä kävimme ostamassa läheisestä ruokakaupasta vesipullon ja kosmetiikkatuotteita. Myöhemmin illalla skypeiltiin, oltiin netissä, kirjoiteltiin ja kuunneltiin rauhassa musiikkia J . Oli niin outoa elää päivä uudelleen, koska lähdimme Nadilta, Fidziltä torstaina klo 21.15 illalla ja olimme kuitenkin täällä Los Angelesissa torstaina klo 13.30. Saimme monta tuntia takaisin, mitä olemme menettäneet kun olemme lentäneet aina seuraavalle aikavyöhykkeelle. Näin olisi kiva matkustaa aina ;)Huomenna on tarkoitus mennä shoppailemaan suureen kauppakeskukseen, mistä pitäisi löytyä kaikki hyvät merkit. Saa nähdä kuinka paljon tulee huomenna kulutettua rahaa… on vähän sellainen tunne että ihan liikaa :D Mutta ihanaa olla Los Angelesissa. Pitkäaikainen haave päästä tänne, ja täällä sitä nyt ollaan yhdessä parhaan kaverin kanssa! ihanaa J

*Brunette-Heidi*

Keskiviikko 11.07.2012 - Paikalliseen kylään viettämään ihanaa päivää

Sää yllätti meidät molemmat tänä aamuna, kun kurkistimme majatalomme ikkunasta ulos. Emme olleet uskoa silmiämme, kun huomasimme ulkona tuulevan ja satavan reilusti. Ensimmäisenä ajatuksena tuli tietysti mieleen, ettei Fidzillä voi sataa! Tosin tässä kohtaa tulee ottaa huomioon se, että olemme toisella puolella maapalloa ja Fidziläiset elävät talvea. Menimme terassille kävelemään yöpaidoissamme ja kokeilimme miltä paikallinen talvinen sää tuntui iholla. Oli kuitenkin mukava todeta, että ulkona oli lämmintä sateisesta säästä huolimatta. Kurjaa oli vain tiedostaa, ettemme todennäköisesti pääsisi uimaan täällä ollessamme ollenkaan. Sri Lanka oli jättänyt meille ihanat muistot rannalla uimisesta ja kaksi viikkoa kylmässä Uudessa Seelannissa seikkailtuamme, olimme alkaneet todella kaivata rantaelämää!

Tämän päivän missionamme oli kävellä uudelleen läheiseen Arts-villageen ja ostaa harkintaan jätetyt tuliaiset. Olimme myös tavanneet eilen ryhmän ystävällisiä paikallisia, jotka halusivat viedä meitä kiertokävelylle kylässään. Toivoimme Brunette-Heidin kanssa näkevämme nämä uudet tuttavamme, sillä halusimme todella päästä tutustumaan paikalliseen Fidziläiseen kylään ja kurkistamaan lähemmin heidän elämäänsä siellä. Me Heidit olemme siitä erilaisia matkaajia, että pyrimme viettämään mahdollisimman vähän aikaa hotellillamme ja käyttää tehokkaasti aikamme sen sijaan uuteen ympäristöön ja sen asukkaisiin tutustuen!

Nautimme kumpikin kävelystä Arts-villageen, sillä saimme kaikilta vastaantulevilta Bula-terveyhdyksen lempeän hymyn kera. Jotkut paikalliset jäivät kysymään uteliaita kysymyksiä enemmänkin. Onhan se selvää, että kaksi nuorta vaaleaa neitosta kiinnostaa monta paikallista täällä! Arts-villageen saapuessamme kiersimme parhaimpina pitämämme matkamuistokaupat ja valikoimme parhaimmat tavarat niistä mukaamme. Löysin mm. itselleni Fidziläisen nuken, jonka päällä oli käsityönä tehty tyypillinen Fidziläinen juhla-asu häihin. On ollut kiva ostaa aina jokaisesta kohdemaasta yksi erityinen matkamuisto itselle kotiin vietäväksi. Luulen niiden olevan vielä tärkeitä aarteita joku kaunis päivä.. J

Shoppailtuamme kävimme syömässä kylän Oaks nimisessä ravintolassa. Päädyimme tähän ruokapaikkaan kahden tärkeän asian innoittamana: hyvän hintatason ja menuun kuuluvan curry-ruoka annoksien. (Siis mitä ihmettä; Heidit syömässä currya – taasko!?) Fidziläinen curry on perinteisesti eri makuista intialaiseen verrattuna, jonka vuoksi olemme pyrkineet syömään sitä mahdollisimman paljon! Ruokakulttuuri ja siihen perehtyminen joka kohdemaassa on kuitenkin ollut hyvin suuri osa matkaamme. Tarjoilijat toivat meille suuret lautaselliset curryä riisillä sekä lisukkeina roteja ja roti-chipsejä. Lisäksi saimme maustaa ruokaamme vielä ylimääräisillä pöytään tuoduilla kastikkeilla! Hintaa tällä täyttävällä annoksella oli vajaa kahdeksan euroa!

Saatuamme tehtyä ostoksemme lähdimme kävelemään kohti hotelliamme. Puolivälissä matkaamme näimme porukan paikallisia kävelemässä meitä kohti. Hetken päästä huomasimme heidän olevan eilen tapaamamme porukka, jotka lupasivat viedä meitä myöhemmin tänään opastetulle kävelyretkelle paikallisessa kylässä. Hieman outoa oli myös se, että se paikka, jossa me heidät tänään näimme, oli juuri se sama, jossa heidät tapasimme eilen ensimmäistä kertaa. Tokaisimme siihen, ettei tässä kylässä tarvita kännyköitä kommunikoimiseen, sillä varmasti jokaiseen pienen kylän asukkaaseen törmää joka tapauksessa useasti päivän aikana! Pojat varmistivat vielä, että pitäytyisimme eilisessä suunnitelmassa ja kerroimme heille tulevamme mielellämme opastetulle kierrokselle puolentoista tunnin päästä . Pojat lupasivat tulla silloin meitä vastaan hotellillemme.

Vaihdoimme hotellilla jalkaamme paremmat kävelykengät ja laitoimme päälle pitkähihaiset paidat, sillä ulkona alkoi jo viilentyä. Hotellin edustalla meitä odotti sovitusti kolme poikaa tapaamastamme porukasta. Lähdimme kävelemään hiekkatien reunaa pitkin kohti heidän kyläänsä. Matkalla sinne pojat kysyivät kiinnostuneina asioita mm. kotimaastamme, meidän työstämme Suomessa sekä perheestämme. Pojilla oli erityisen hyvä englannin kielen taito, joten juttelu heidän kanssaan oli helppoa ja molemminpuolinen ymmärrys sujui loistavasti! Poikien kylä oli todella ihastuttava  värikkäine rakennuksineen. Eräässä rakennuksessa oli menoillaan suuri remontti, joka työllisti monia kylän paikallisasukkaita. Oli hauska huomata kuinka heidän tehokas työntekonsa loppui, kun kävelimme heidän ohitseen. Saimme kuulla, että vaaleaihoiset eurooppalaiset olivat harvinainen näky heidän kylässään eivätkä pojat olleet aikaisemmin kierrättäneet turisteja heidän kylässään. Saimme siis kunnian olla ensimmäisiä! J ¨

Miellyttävä kyläkierros sai jatkoa yhden tapaamamme pojan kodissa, jonne siirryimme kaikki yhdessä viettämään iltapäivää. Intoa täynnä puhkuvat pojat osoittelivat meille riemastuneina seinillä olevia kuvia ja kertoivat niihin liittyvistä tarinoista. Yhdellä seinällä oli lehdestä leikattu kuva, jossa komeili Fidzin tunnettu rugby-joukkueen pelaaja. Pian tajusimme, että mies oli se sama, jonka kanssa olimme jutelleet edellispäivänä hotellimme jalkapallokentän laidalla! Eli siis voimme ylpeinä sanoa tuntevamme yhden Fidzin tunnetuimmista urheilijoista!

Kodin esittelyn ja lukuisien tarinoiden kertomisten jälkeen saimme Heidin kanssa siirtyä olohuoneen sohvalle istumaan muiden poikien istuutuessa huoneen bambumatolle. Pian huomasin huoneen vieressä sijaitsevan pienen makuuhuoneen, joka oli erotettu olohuoneesta ohuella pellavaliinalla. Yritin siinä samassa hiljentää ääntäni, koska huomasin miehen nukkuvan siellä, mutta yksi pojista oli ajatustakin nopeampi! Hän nimittäin meni herättämään miehen kesken unien ja pyysi tulla kiireesti olohuoneeseen tapaamaan meitä! Pian eteemme astui puoli tokkurassa oleva mies, joka kaikesta väsymyksestä huolimatta sai muodostettua ystävällisen hymyn kasvoilleen. Pian hänkin löysi itsensä istumasta bambumatolta seinän vierestä :D

Kymmenessä minuutissa tulostamme huoneisto alkoi täyttyä vauhdilla pojan tuttavista, sukulaisista ja perheenjäsenistä. Paikalle tuotiin jopa aivan pienimmät vastasyntyneet vauvat kapaloihinsa käärittyinä. Viimeistään silloin tiedostimme Heidin kanssa kuinka kunnioitetussa asemassa olimme ja kuinka tärkeinä he pitivät meidän vierailuaan. Eräs pojista kysyi meiltä olimmeko kuulleet Kawa nimisestä juomasta, johon vastasimme ihmetystä täynnä. Poika selitti Kawan olevan suosittu paikallinen seurustelujuoma Fidzillä, jota nautitaan yleensä isommalla ystäväporukalla. Innostuimme tottakai maistamaan tätä perinnejuomaa ja siinä samassa pojat lähtivät joukolla valmistamaan juomaa talon keittiöön.

Jonkin ajan kuluttua pojat palasivat suuren puisen vadin kanssa, jonne kurkistimme kiinnostuneina Heidin kanssa. Näky oli kuitenkin kaikkea muuta mitä siinä tilanteessa osasimme odottaa!! Vadissa kellui kirjaimellisesti ruskeaa kuravettä mikä ei millään tavalla houkutellut meitä maistamaan tuota ylistettyä perinnejuomaa. Tunnelma oli kuitenkin jo katossa ja paikalliset odottivat malttamattomina meidän ensireaktiotamme tuosta salaperäisestä juomasta! Keräännyimme kaikki isoon rinkiin istumaan lattialle ja yksi pojista ryhtyi hämmentämään kuravelliä isolla kauhalla. Tuossa tilanteessa toivoimme vain, että hämmennys kestäisi tarpeeksi kauan, että saisimme lisäaikaa sen ajatuksen sulattelemiseen, että huomenna meiltä lentäisi varmasti molemmista päistä ja olisimme todellisessa vatsataudissa! Sain kunnian ottaa ensimmäisenä pienen puisen mukin käteeni, johon ”kuravellivadin” hallitsija annosteli minulle ensimmäisen juoma-annoksen. Tunne oli raastava, kun pitelin kuppia käsissäni ja toivoin vain pystyväni juoksemaan tilanteesta pois! Pystyin kuitenkin pitämään iloisen valehymyn kasvoillani, joka ei hyytynyt edes viedessäni kippoa huulilleni. Nielaisin litkun muutamalla kulauksella alas ja siirsin kupin samassa Heidille, jota odotti sama tuomio. Heidi reippaana tyttönä sai juotua juomansa yhdellä kulauksella ja ilme pysyi tyytyväisenä, vaikka tiesinkin, mikä todellisuus juoman mausta todella oli. Kippo siirtyi vuoron perään ringissä istuvien vieraiden käteen, josta jokainen vuorollaan sai juoda osansa.

Muutaman juontikerran jälkeen olimme täynnä maksimaalisen määrän kuravettä ja kieltäydyimme kauniisti jakamasta jäljellä olevan juoman muun väen kanssa. Yksi talon asukkaista laittoi puhelimestaan soimaan paikallisia kappaleita ja yksi pojista ryhtyi tanssimaan niiden tahtiin keskellä rinkiä. Pian hän olikin edessäni ja kutsui minut tanssimaan. Pitihän minun päästä näyttämään hänelle kuinka Suomessa tanssitaan ja siinä samassa kilpailimme tanssiliikkeillämme keskellä rinkiä. Muut vieraat taputtivat käsiään ja nauroivat lakkaamatta hullunkuriselle tanssiesityksellemme. Ohjelmanumeron jälkeen siirryimme ottamaan ulos ryhmäkuvia ja hyvästelemään tuttaviamme. Lähdimme vielä poikaporukan kanssa seuraamaan hetkeksi suofutista läheiselle kentälle, jonka jälkeen meidät saatettiin takaisin hotellillemme.

Itse olin sen verran uupunut päivästä, että päätin käydä lepäilemään huoneeseemme. Heidillä tuntui energiaa kuitenkin riittävän ja hän lähti vielä tuttavaporukkamme kanssa viettämään hetkeksi iltaa läheiseen ravintolaan. Porukan Bumnnty niminen tyttö antoi Heidille muutamia Fidziläisiä tavaroitaan illan aikana lahjaksi. Heidi antoi vastalahjaksi tytölle yhden Thaimaasta ostamistaan kaulakoruista ja rannekorun. Kuinka kaunis ele kaiken kaikkiaan.. J Valot sammuivat asuntolastamme puolen yön aikoihin ja Heidit kävivät nukkumaan täynnä Fidzin innoittamaa tunnelmaa.. J

*Blondi-Heidi*

Tiistai 10.07.2012 - Rento päivä Fidzillä :)

Tänään otettiin ihan rennosti! Heräsimme kahdeksan aikoihin ja menimme hotellin aamiaisella joka ylitti odotukset. Oli paahtoleipää, mysliä, muroja, papuja, paikallista puuroa, hedelmiä ja erilaisia makeita leivoksia. Ja tietenkin taas srilankalaista teetä onneksi. Tulikin jo liian pitkä tauko ;)

Lähdimme tutkimaan aamiaisen jälkeen läheistä kylää, joka ei kuulemma sijaitsisi kaukana. Olimme molemmat pukeneet hellevaatteet päälle mikä tuntui ihanalta pitkän ajan jälkeen. Varmuuden vuoksi myös sateenvarjo oli mukana, olihan Fidzillä nyt talvi joten sateita osasi odottaa. Matkalla tapasimme ryhmän paikallisia, jotka olivat innoissaan tavatessaan suomalaisia näin kaukana. Suomalaisia on kuulemma todella vähän Fidzillä, paljon enemmän on tietysti Uudesta-Seelannista ja Australiasta (näistä naapurimaista).  Sovimme että näemme seuraavana päivänä uudestaan paremmalla ajalla. He lupasivat näyttää heidän kyläänsä ja perhettään.

Löysimme ”keskustan” (Arts Village), joka osoittautuikin enemmän turistikyläksi kuin tavalliseksi paikalliseksi keskustaksi.  Pieniä kojuja täynnä turisteille suunnattua tavaraa, mutta ei mitään ylihinnoiteltua. Ensimmäinen asia minkä ostimme oli postikortit. Joka maasta olemme päässeet lähettämään postikortteja kotisuomeen ja muualle maailmalle. Kiertelimme ja mukaan tarttui pieniä tuliaisia aina silloin tällöin.

Lounaspaikaksi valitsimme kodikkaan ja hyvän hintatasoisen ravintolan mistä sai curryä, ”Oaks”-ravintola. Blondi-Heidi otti kanacurryn ja minä otin kalacurryn. Namskis!! ;)

Kaupungilla kiertelyn jälkeen kävelimme takaisin hotellille ottamaan loppupäivän rennosti. Lähdimme kävelemään iltapäivällä yhdessä rannalle ja ihailemaan merta. Merellä on ainakin minussa se vaikutus, että menen helposti omiin ajatuksiini. Haaveilemaan tulevista reissuista, ikävöimään vanhoja paikkoja ja miettimään omaa elämää. Myöhemmin me molemmat tehtiin omia haaveilureissuja rannalle, pohtimaan omia ajatuksiamme. Rannalla on vaan niin ihanaa vaan istua ja katsoa merelle. Voisin istua siellä tuntikausia vaan katsellen merelle. Kuten tein Sri Lankassa parina iltana. Kotona täytyy sitten mennä järven rannalle ja kuvitella olevansa meren rannalla, vaikka eihän se ole läheskään sama asia. Meri on vaan meri <3

Päivällä tuli välillä kuurosade, mutta kyllä aurinkokin aina silloin tällöin pilkahti. Ja vaikka välillä sataisikin, mutta kun lämmintä on kuitenkin niin ei se haittaa. Olemme kuitenkin saaneet nauttia uskomattoman hyvistä säistä koko matkan aikana, mikä on ollut tärkeintä. Uudessa-Seelannissa sade olisi haitannut vielä enemmän koska siellä oli paljon kylmempi jo valmiiksi. Täällä lämpötila ei kuitenkaan putoa niin paljon, että se haittaisi.

Illalla kirjoiteltiin blogia ja mentiin jälleen syömään hotellille. Illalla on jo niin pimeää, ettei tee mieli lähteä etsimään ruokapaikkaa kauempaa, ja kun tiedämme että hotellin ruoka on niin hyvää ja kuitenkin kohtuullisen edullista. Illalla vielä tutut skypeilyt ja netti selailut ennen nukkumaan menoa. Huomenna onkin jo toiseksi viimeinen päivä täällä maailman toisella puolella sijaitsevalla paratiisisaarella, mikä tuntuu oudolta. Onneksi tuntuu että täällä olisi ollut jo kauemmin. Olemme puhuneet Blondi-Heidin kanssa, että todella nopeasti saamme tunteen että olemme olleet maassa kauemmin mikä on ihanaa. Aika tuntuu menevän hitaammin ja että olemme viettäneet kauemminkin kohteessa. Huomenna vielä shoppailua ja toivottavasti lisää uusia ystäviä!!

*Brunette-Heidi*

Maanantai 09.07.2012 - Fidzille :)

Aikainen lähtö lentokentälle, vähäisten yöunien jälkeen.. tämähän alkaa olemaan ihan tuttua juttua ;) Onneksi olimme pakanneet illalla, joten saimme nukuttua viiteen saakka. Kirjauduimme ulos hotellista, toiseen kertaan kahden viikon sisällä mikä tuntui hassulta. Naureskellen kävelimme Blondi-Heidin kanssa bussipysäkille, vähän kauemmaksi verrattuna siihen mistä Magic-bussi meidät haki viimeksi. Muistelimme kuluneita kahta viikkoa, ja kuinka paljon olimmekaan nähneet ja kokeneet. Emme olisi koskaan voineet kuvitellakaan, että kahdessa viikossa ehtisimme näkemään ja kokemaan niin paljon. Ja saamaan paljon uusia ihania ystäviä <3

Lentokentälle tullessamme menimme lähtöselvitykseen, missä oli tiukan oloinen virkailijanainen. Hän jo kaukaa kysyi, että olemmeko menossa Fidzille. Kun sanoimme olevamme menossa, hän tiukasti tokaisi  että olemme myöhässä. Ihmeissämme katsoimme Blondi-Heidin kanssa toisiamme, että kuinka niin ?! Olimmehan taas lähemmäs kaksi tuntia ennen koneen lähtöä lentokentällä. Virkailija sanoi, että lentokentällä täytyy olla aina kolme tuntia eaikaisemmin jos lentää muita kuin maan sisäisiä lentoja. Ihmettelimme tätä kovasti, olemmehan tässä tämän reissun aikana, ja koko elämämme aikana lentäneet todella paljon. Ja aina on ollut suositus kaksi tuntia ennen. Säikähdimme jo Blondi-Heidin kanssa, että pitääkö meidän juosta kenttä läpi…

Lähdimme kävelemään reippaasti kohti turvatarkastusta, missä ei onneksi ollut jonoja. Lentokenttä oli siisti, eikä mikään kauhean iso. Tai sitten olemme vaan oppineet suunnistamaan Blondi-Heidin kanssa lentokentillä sen verran hyvin, että mikään ei tunnu enää isolta (vaikealta). Matkahupparimme taas oikein loistivat,  ja saimme jälleen paljon katseita.  Pian jo huomasimme olevamme lähtoterminaalissa, ja meillä oli vielä 20 minuuttia boarding timeen. Naureskellen istuiduimme odottamaan. Mietimme vaan, että jos olisimme todellakin olleet 3 tuntia ennen lähtöä kentällä että kuinka turhaa se olisi ollut.  Sama naisvirkailija joka oli ollut lähtöselvityksessä, tuli nyt sitten ottamaan vastaan koneeseen.  Oikein iloisesti ja hymyillen tervehdimme, ja virkailija katsoi meitä vähän kummastuneena. Miten olimme ehtineet sinne niin nopeasti, ja vielä ilman kiirettä J Heidit osaavat nämä jutut jo!!

Lentokone oli yllättävän pieni, mutta lento kestikin vain 3 tuntia ja 50 minuuttia. Ihan lyhyt lento siis!! Saimme vierekkäiset paikat onneksi, koneen aivan takaosasta. Meidän lisäksemme koneessa oli vain yksi länsimaalainen perhe ja yksi pariskunta. Saimme todella hyvin huomiota olemalla kaksi nuorta tyttöä kahdestaan matkustamassa. Saimme koko matkan ihan ensiluokkaista palvelua.  Koneessa tarjoiltiin aamupala, mikä oli todella hyvää! Juttelimme ystävällisen stuertin kanssa, joka kertoi hieman Fidzin historiaa. Fidzin väestöstä puolet ovat intialaisia, mikä aluksi kuulosti oudolta. Onhan Intia kaukana Fidzistä. Aikoinaan intialaisia on lähtenyt töihin Fidzille, ja kun heiltä on töiden jälkeen kysytty haluavatko he lähteä takaisin Intiaan, niin suurin osa on halunnut jäädä Fidzille. Ei ihme, kun katsoimme Blondi-Heidin kanssa koneeseen tullessamme, että matkustajista suurin osa oli intialaisen näköisiä.

Koneessa saimme täytettäväksi tutuksi tulleet tullin kyselykaavakkeen. Tällä kertaa vaan kysymyksiä oli paljon enemmän ja osa kysymyksistä oli todella huvittavia. Kysyttiin että onko mukana pyhää vettä, tuhkaa, verta yms. Terveydentilasta kysyttiin että onko päänsärkyä, yskää, kuumetta yms. Naureskelimme Blondi-Heidin kanssa, että millä ihmeellä virkailijat katsoisivat että onko meillä päänsärkyä.

Kone laskeutui pehmeästi, ja tuskin maltoimme odottaa että pääsemme ulos lämpimään. Kostea ja lämmin ilma tulvahti meitä vastaan kun astuimme ulos koneesta. Lämpö <3 Voi kun olimme kaivanneet sitä niin. Tuntui ihanalta olla t-paidassa ja sanoa että on kuuma! Suvan lentokenttä oli jopa Pirkkalan lentokenttää pienempi (ne jotka ovat lentäneet sieltä, tietävät että Pirkkalan kenttä on todella pieni!).

Tullitarkastukseen jonottaessamme saimme jälleen katseita… Kaksi nuorta naista puhumassa eriskummallista kieltä ja päällä matkahupparit joista näkee kuinka upeaa reissua olemme tekemässä. Rohkeimmat kysyivät mistä olemme kotoisin ja ihastelivat huppareitamme, muut tyytyivät tuijottamaan meidän huppareita muka huomaamattomasti. (Katsoimme Blondi-Heidin kanssa aina eri suuntiin niin huomasimme heti jos joku luki ”salaa” meidän huppareita J)

Tullitarkastus meni ihan ilman ongelmia. Virkailijoita ei tuntunut kiinnostavan mitä olemme kirjoittaneet lomakkeeseen, vaan mieluummin kysyivät meidän matkastamme. Kävelimme hymyillen tullin läpi, vaikka tuntui että virkailijat olivat todella tarkkoja ja joka toisen laukku avattiin.

Saimme laukkumme ja menimme kysymään vartijalta miten pääsisimme mahdollisimman kätevästi Pacific Harbouriin. Hän neuvoi että ottaisimme taksin keskustaan, ja sieltä sitten bussin Pacific Harbouriin. Kävimme vaihtamassa rahaa (Suomessa ei voinut vaihtaa Fidzin rahaa), ja saimme samalla tietää että 90 euroa on noin 180 Fidzin dollaria, joten tuplasimme rahamme!

Vartija otti meille taksin keskustaan. Matka kesti yli puoli tuntia kun ei ollut yhtään ruuhkaa, ja hinnaksi tuli 30 dollaria. Kuski kyseli kovasti meidän matkastamme ja ihmetteli kuinka tulimme vaan niin lyhyeksi ajaksi Fidzille. Naureskellen vastasimme, että tulimme vaan tsekkaamaan paikan ennen sitten pitkää lomaa. Kuski naureskeli kanssa vastaukselle, ja kehui että joulun aikaan sää on mitä parhain. Eli joulua viettämään sitten vaan Fidzin lämpöön ;)

Keskustaan päästyämme maksoimme kuskille ja heitimme rinkat selkiin. Aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta, ja kuumuus tuntui entistä kovemmin kun kannoimme sentään kaikkia tavaroitamme mukana.
Sri Lankassa olimme jo tottuneet siihen, että kun olemme vaalea ihoisia tyttöjä niin saamme varmasti katseita, joten nyt se ei enää edes tuntunut erityiseltä vaan ihan ”kodikkaalta”.  Emme olleet syöneet mitään kunnollista, joten päätimme etsiä ruokapaikka ennen bussille menoa. Bussimatka kestäisi kuitenkin yli tunnin. Löysimme paikallisen ravintolan, mistä saimme todella herkulliset curry-annokset. Fidziläinen curry on erilaista kuin intialainen curry, se on paljon makeampaa ja yrttejä on käytetty erilailla. Mutta aivan yhtä hyvää kuin intialainen curry!! Olemme syöneet Blondi-Heidin kanssa melkein joka toinen päivä currya reissun aikana, mikä tuntuu hassulta. Mutta me molemmat rakastetaan curryja, joten mikäs niitä syödessä ;)

Ravintolassa meidän jutellessa taaksemme tuli saksalainen perhe joka pian jo kysyikin mistä olemme kotoisin kun puhumme niin jännästi. (On ihanaa kun suomalaisena tunnistaa helposti eri kieliä mitä ihmiset puhuvat J). Kerroimme että olemme Suomesta, ja että olemme vain 4 päivää Fidzillä. Perhe ihmetteli että miksi vaan niin lyhyen aikaa, jolloin kerroimme että matkustamme maailman ympäri. Siihen mies tokaisi happamana että kuka oikein maksaa koko tämän reissun kun olemme sentään niin nuoria. Varmaan ajatteli automaattisesti että mamma och pappa betalar.  Teki mieli tokaista että ihan Suomen valtio maksaa mutta maltoin mieleni, koska tiesin että mies ei ymmärtäisi huumoriani. Vastasin että olemme ihan vaan työskennelleet ja säästäneet rahaa ahkerasti, mikä tuntui olevan miehelle vaikeata ymmärtää. Päätimme Blondi-Heidin kanssa, että seuraavalla kerralla sanomme oikeasti vitsillä että valtio maksaa ja katsoa uskooko kysyjä meitä :D

Kävelimme bussipysäkille, löysimme lipunmyyntikojun missä meille neuvottiin oikea bussi. Yli tunnin matka maksoi ainoastaan 10 dollaria. Jos olisimme menneet taksilla lentokentältä hotellille olisi se maksanut 80 dollaria, ja meiltä maailmanmatkaajilta tämä matkaaminen sujuu oikein loistavasti myös paikallisilla kulkuvälineillä. Sunbeam oli bussimme nimi, ja oli todella hieno ja ilmastoitu. Kirjoittelimme blogia ja ihastelimme maisemia. Tuntui niin uskomattomalta olla todella Fidzillä J maisemat olivat käsittämättömän kauniit! Vuoristoa, palmuja ja vehreyttä. Todellinen paratiisi!

Bussi pysähtyi vähän matkan päähän hotellistamme. Aurinko oli mennyt pilvien taakse piiloon mutta onneksi silloin ei satanut kun käveltiin hotellille. Matka ei onneksi ollut pitkä, ja respassa meitä vastassa oli todella ystävällinen nainen joka heti toivotti meidät iloisesti hymyillen tervetulleeksi Uprising Beach Resort – hotelliin. Ostimme samalla myös netin kolmeksi päiväksi 35 dollarilla puoliksi Blondi-Heidin kanssa. Sen jälkeen raahasimme tavaramme yhteiskämppäämme. Oven ulkopuolella oli kyltti, joka sai meidät hetkeksi miettimään että onko maailma tosiaan niin pieni. ”Nomands” kyltti roikkui ilmoitustaulun alapuolella, sama hotellimerkki kuin missä olimme monesti yöpyneet sekä Australiassa että Uudessa-Seelannissa. No ainakin tällä kertaa huoneemme oli lämmin J

Huoneessa oli tullessamme 4 muuta henkilöä, joita ei voinut kyllä vähempääkään kiinnostaa uudet kämppikset. Hieman nostivat päätä sängyistään ja jatkoivat sen jälkeen makoilua sängyissä. Olemme tottuneet Blondi-Heidin kanssa siihen, että kun yhteismajoitukseen tulee uusia henkilöitä niin ainakin nyt moikataan vaikka ei haluaisi mitenkään muuten tutustua, joten tuntui oudolta olla puhumatta mitään. Saimme käyttöömme molemmat isot lukolliset kaapit, joihin olisi mahtanut vaikka koko rinkka. Laitoimme arvotavaramme kaappeihin ja lähdimme kävelemään lähiseudulle. Katselimme hetken paikallisten rugby peliä, ja juttelimme paikallisten kanssa jotka kertoivat missä lähialueella on kauppoja. Emme kuitenkaan lähteneet vielä tutkimaan tarkemmin lähiympäristöä, vaan päätimme lähteä vasta seuraavana päivänä kiertämään ja ottaa tämä päivä ihan rauhassa.

Kirjoittelimme hetken aikaa blogiamme ja vaan makoilimme sängyillä ennen syömään menoa. Menimme hotellimme ravintolaan, joka oli aivan vieressä onneksi koska oli alkanut satamaan. Ravintolassa meidät otettiin vastaan kuin kuninkaalliset, iloisesti hymyillen ja heti ohjaten pöytään. Tilasimme paikallista ruokaa, minä fidziläistä currya ja Blondi-Heidi kookosmaidossa valmistettua kalaa joka tarjoiltiin kookospähkinässä. Istuimme siellä pitkään katsoen pimeälle merelle, kuunnellen meren kohinaa ja vaan nauttien rentoudesta. Tilasimme vielä hedelmiä jälkiruuaksi ja keskustelimme mitä kaikkea olemmekaan kokeneet matkalla ja kuinka uskomattoman matka on ollut <3!!!

Illalla kävimme vielä skypeilimme, kävimme suihkuissa ja menimme ajoissa nukkumaan. Tuntui ihanalta kun pystyi nukkumaan pelkällä lakanalla aivan hyvin, vaikka nukkuikin yhteismajoituksessa. Huomenna on tarkoitus mennä tutkimaan läheistä kylää ja toivottavasti saada paljon uusia ystäviä J

*Brunette-Heidi*