Maanantai 16.07.2012 - matkustusta...

Tilaamamme taksi tuli ilta-kymmeneltä hotellille ja sanottuamme hyvästit henkilökunnalle nousimme taksiin. Istuessamme taksissa ajatuksemme harhailivat… tuntui niin oudolta ajatella että on todella menossa kotiin. Jotenkin ajattelimme vain, että nyt vain taas vaihtuu maa kuten ollaan totuttu. Ei että matka loppuu ihan kokonaan. Taksikuskimme oli erittäin mielenkiintoinen, Meksikosta kotoisin oleva mies, joka innostui kovasti kertomaan meille Los Angelesista. Hän kovasti yritti kannustaa meitä tulemaan uudestaan Los Angelesiin, koska olimme olleet niin lyhyen ajan. Kyllä olisi ihana joskus Losiin palata, varsinkin kun saimme monta hyvää ystävää sieltä!!

Los Angelesin lentokentälle (LAX) tullessamme meille selvisi, että joudumme maksamaan ruumaan menevistä matkalaukuista 15 dollaria/kpl. Onneksi meillä molemmilla oli vain yksi ruumaan menevä laukku. Ostamani laukku oli juuri sopivan kokoinen että mahtui käsimatkatavarastandardeihin J. Virkailija oli todella ystävällinen nainen, joka kovasti innostui kun kerroimme että olemme matkalla maailman ympäri. Innostuimme juttelemaan todella pitkään, koska takana ei ollut jonoa yhtään. Hän kyseli kaikkea matkasta, ja tuntui haikealta alkaa muistelemaan kaikkia kokemuksia mitä olimme kokeneet ja ihmisiä joita olimme tavanneet. Kaipaus oli suuri! Miten aika oli tosiaan mennyt niin nopeasti kuitenkin, vaikka matkatessa aika oli tuntunut kuluvan niin ihanan hitaasti!?

Turvatarkastuksesta pääsimme jälleen ilman ongelmia. Taas meidän huppareita tuijotettiin hymy huulilla J
Ihmettelimme kovasti kun lentokentällä ei ollut mikään muu auki ravintoloista/kahviloista kuin mäkkäri. Olihan silloin kello jo yksitoista, mutta kun puhutaan niinkin isosta kentästä kuin LAX niin olisi voinut kuvitella että muitakin olisi ollut auki. Varsinkin kun matkustajia oli todella paljon liikkeellä vielä siihen aikaan. Tyydyimme mäkkärin teehen ja pieneen snacksiin.

Lentomatka ei sujunut hyvin tällä kertaa. Blondi-Heidin korvat olivat flunssan takia vielä tukossa lentokoneeseen mentäessä ja paineiden tasaus ei onnistunut yhtään. Tästä johtuen Blondi-Heidiä sattui todella paljon varsinkin lasku. Nukkumisesta ei kummallakaan tullut mitään, pelkästään lyhyitä torkahduksia. Lentokoneessa ei tarjottu muuta kuin juotavaa (Delta airlines), mutta onneksi lentoaika oli vain vähän yli kolme tuntia jonka jälkeen oltiin Mephisissä. Vaihtoaikaa ei kunnolla ollut, ehdimme vain nopeasti ostamaan juotavaa.

Seuraava lento sujui samanlaisesti. Lento oli lyhyempi kuin edellinen, emmekä taaskaan saaneet kuin torkuttua huonosti. Blondi-Heidin korvat olivat edelleen lukossa ja tuntui kamalalta katsoa kuinka toiseen sattui varsinkin laskeutuessa. Mielessä oli vain tieto, että joudumme lentämään vielä kaksi väliä.. L

Laskeuduimme aamulla New Yorkkiin. Naurahdimme Heidin kanssa aikaisemmin että meitä ei kyllä haittaisi vaikka laukut jäisivätkin New Yorkiin. Nehän olivat täynnä vaan likaisia vaatteita  ;) Mutta kyllä laukut sitten taas kerran tulivat ilman ongelmia perille. Menimme infotiskille kysymään edullisinta ja kätevintä kyyditystä La Guardian lentokentältä John F. Kennedyn lentokentälle, josta meiltä lähtisi sitten seuraava lento. Lentokenttäbussi kulki noin 45 minuutin välein ja maksoi ainoastaan 10 dollaria henkilö. Bussimme tuloon oli puolisen tuntia aikaa. Voidaan laittaa univelkojen piikkiin, mutta viihdytimme itseämme katsomalla ihmisten kenkiä. Kuinka monella on Adidas-lenkkarit ja kuinka monella on varvastossut. Melkein joka toisella oli kyseiset kengät mikä tuntui hassulta. En ole koskaan kiinnittänyt noin ihmisten kenkiin huomiota, mutta kuvittelisin että hajonta oli suurempi!

Minivan kuskimme oli kotoisin Jamaikalta, ja oli kyllä todella rento tyyppi. Hänen kertomuksiaan oli todella mielenkiintoista kuunnella ja samalla ihastella miehen aksenttia. Siinä oli sekoituksena newyorkkilaista aksenttia ja jamaikalaista rentoutta. Todella hauskan kuulloista, mutta kuitenkin ihan ymmärrettävää. (Olemme tämän reissun aikana kyllä oppineet ymmärtämään vaikka mitä aksenttia, esimerkiksi todella vaikean kuuloista irlantilaisaksenttia :D).

John F. Kennedyn kenttä oli aivan täynnä väkeä, kun saavuimme sinne. Jonotimme check-in todella kauan. Oli outoa kuulla melkein pelkästään saksankieltä ympäriltä. Lensimme siis Air Berlinillä, joten oli ihan odotettavaa että matkustajista suurin osa olisi saksalaisia. Saimme varmistettua että istumme vierekkäin Blondi-Heidin kanssa (mikä ei ole ollut itsestäänselvyys matkalla), jonka jälkeen menimme jonottamaan seuraavaksi turvatarkastukseen. Jonottaessamme kuulimme ensi kerran suomenkieltä ympäriltä, ja se tuntui niin oudolta. Emme olleet kuulleet suomenkieltä kuin kerran Singaporessa ja kerran Uudessa-Seelannissa.

Turvatarkastus meni jälleen ilman ongelmia. Virkailijoilla oli kilpailu löytää kaksi samannimistä peräkkäin, ja he olivat kovasti innoissaan kun me tulimme ja olimme vielä kaverukset. J Kaksi Heidiä matkustamassa maailmalla. Olimmehan menneet jo Losissa samojen matkalaukkujen kanssa turvatarkastuksesta läpi, että olisi se vähän outoa ollut jos nyt sitten olisi tullut jotain ongelmia.

Kentällä meillä oli hyvin aikaa mennä syömään food corneriin. Blondi-Heidi söi malesialaista ruokaa ja minä söin tortilla rullan. Matkan aikana olemme tulleet riippuvaisiksi chai-latte teestä. Halusimme vielä ennen lähtöä saada yhdet, emme tienneet onko Berliinin kentällä Starbucksia. Emme halunneet ottaa riskiä, vaan kävelimme etsimään Starbucksia. Ilo oli suuri löydettyämme sen J kuin lapset karkkikaupassa! Ostimme chai-latet ja minulle vielä mustan kahvin. Inhoan kahvia, ja erityisesti mustaa kahvia mutta se oli minun tehtävälistallani joten pakko mikä pakko ;). Joinkin sitä sitten yhdessä chai-latten kanssa. Vuorotellen yksi kulaus kahvia ja toinen teetä J.  Vaikka kuinka yritin niin en pystynyt juomaan kokonaan kahvia, vaan loput menivät roskikseen. Ei ole minun juomani! Istuimme porttimme läheisyyteen odottelemaan tavaroiden kanssa. Toinen jäi vahtimaan tavaroita, jos toinen halusi käydä kaupoissa. Kuulimme kokoajan enemmän ja enemmän suomenkieltä, mikä tuntui oudolta. Hupparimme herättivät jälleen kovasti huomiota J.
Puhuimme Blondi-Heidin kanssa, että tästä eteenpäin kun kumminkin lähdemme joka vuosi yhdessä reissuun, niin teetämme aina jonkinlaisen paidan/hupparin matkalle J!!!

Lentokoneessa meidän ympärillä kuului pelkästään saksankieltä. Lentokonehenkilökunta puhui saksaa ja aluksi he jopa alkoivat puhumaan meille saksaa luontaisesti. Saimme kanaa ja riisiä ruuaksi, jonka jälkeen kirjoittelimme blogia. Meille jaettiin matkapussit joissa oli silmälaput, hammasharja, korvatulpat ja käsivoidetta. Aluksi olimme aivan pirteät, mutta lopulta uni vei voiton ja saimme onneksi nukuttua pari tuntia ennen Berliiniin laskeutumista.

Huomenna ollaan jo kotona…                                                                                                                             

*Brunette-Heidi*

Unable to Stay ...Unwilling to Leave...