Tänään
ajattelimme viettää hyvällä omallatunnolla tyttöjen shoppailupäivää läheisellä
ostoskeskuksella. Kaiken tämän menon ja seikkailun jälkeen tuntui itse asiassa hyvältä
viettää pientä rahantuhlauspäivää ja jättää nähtävyydet vähemmälle! Olimme
kiinnostuneina selailleet hotellimme esitteitä valtavista ostosparatiiseista
viime iltana ja yrittäneet arpoa niistä meille sopivinta. Jokainen esite tuntui
kuitenkin sisältävän toinen toistaan enemmän kauppoja, joka teki valinnastamme
entistä vaikeampaa.
Tiesimme
ostosreissumme kuluttavan sen verran paljon energiaa tänään, että fiksuina
nuorina naisina päätimme aloittaa päivämme nauttimalla hotellin runsasta
aamiaista. Hotellin aamiainen yllätti meidät täysin, sillä odotimme vain
perinteistä makeaa aamupalaa kuten rasvaisia ja sokerikuorrutteeseen
hukutettuja donitseja ja muffineja. Seisovassa aamupalapöydässä meitä tervehtikin
lukuisia eri makuisia jogurtteja, kirkkaan värisiä aamiaismuroja, pannukakkuja,
puurohiutaleita, hedelmiä ja leipiä. Makeaosastolla oli otettu huomioon myös
sokeririippuvaiset laittamalla esille erilaisia makeita herkkuja.
Täysien
mahojen kanssa astelimme hotellin vastaanottoon ja tiedustelimme valitsemistamme
ostoskeskuksista ja niiden sijainneista. Hotellin vastaanottovirkailijana oli
tyylikäs latinonainen, jonka silmät kiiluivat kuullessaan meidän lähtevän
ostoksille. Hänen silmistään pystyi aistimaan sen tunteen, kuinka häntä
harmitti mielessään, ettei hän voinut lähteä mukaan ja kuinka hän joutui
virumaan vastaanottopöydän takana seuraavat 12 tuntia. Ystävällisesti hän antoi
kuitenkin erinomaiset ostosvinkit meille ja mainitsi muutaman vakioliikkeensä.
Jutellessamme naisen kanssa viereemme ilmaantui tummiin nuhjuisiin vaatteisiin
pukeutunut laiha mies, jonka katsoi hetken osoittamaamme esitteeseen ja tokaisi
saman tein, että ”tuossa ostoskeskuksessa ei ole mitään nähtävää” ja ehdotti
meille jotain pienempää ostoskeskusta, joka oli paljon pienempi edelliseen
verrattuna. Oli kieltämättä vaikea uskoa, että mies, joka pukeutumisensa
perusteella näytti melkein kodittomalta osasi meille välittömästi ilmaista
kantansa alueen parhaista ostosmahdollisuuksista. Miehen neuvoa emme kuitenkaan
noudattaneet vaan päätimme pysyä aikaisemmassa suunnitelmassamme.
Hotellin
latinovirkailija suositteli meidät ottamaan taksin ostoskeskukselle, koska
täkäläiseen tapaan emme päässeet minnekään ilman autoa. Julkista
bussiliikennettä ei tavallisestikaan tunneta koko mantereella. Hotellilla oli oma
”luxorious car service”-taksiyritys, jonka auton virkailija lähetti meidät
noutamaan samassa hetkessä. Taksiyrityksen nimi sai meidät molemmat pelästymään
hetkellisesti, nimittäin luulimme hetkellisesti ostosrahamme hupenevan jo
taksimatkaamme, jos yrityksen nimeen on katsominen. Vaikka olimme Los
Angelesissa, se ei kuitenkaan tarkoittanut, että halusimme elellä kuin
filmitähdet ja ajella limusiinilla pitkin kaupunkia! Pian meille kuitenkin
selvennettiin, että taksiyrityksen harhaanjohtavasta nimestä huolimatta taksin
hinta oli samaa luokkaa kaupungin yleisten taksien kanssa. Tämä antoi meille
heti paljon keveämmän tunteen ja matka taksissakin tuntui menevän odotettua
leppoisammin.
Ostoskeskus
sijaitsi noin puolentunnin matkan päässä hotelliltamme. Taksin ajaessa
ostoskeskusalueelle kuski kysyi mille ovelle halusimme hänen jättävän meidän.
Ovia avautui joka suuntaan niin paljon, ettemme yksinkertaisesti osanneet
päättää mihinkä niistä olisimme varsinaisesti halunneet jäädä!
Yhteispäätöksellä päätimme lopulta ajaa ”varsinaiselle” pääovelle. Taksikuski
toivotteli meille antoisaa shoppailupäivää ja ajoi rahat tyytyväisesti
saadessaan pois luotamme.
Ensimmäinen
kauppa, johon suunnistimme ostoskeskuksessa, oli Disney-kauppa! Yllättävää,
että vielä näin aikuisinakin löydämme itsemme tuosta mikkihiiripehmolelujen
täyttämästä kaupasta. Tähän käy hyvin sanonta, että ”jokaisessa meissä
aikuisessa asuu pieni lapsi”. ;) Ja näin myös meissä Heideissä! Disney kaupassa
ihastelun jälkeen lähdimme kävelemään yhdessä Heidin kanssa pitkin ostoskeskusten
käytäviä ja yritimme hahmottaa edessämme avautuvia kauppoja ja niiden
sijaintia. Meillä molemmilla oli tietysti tottuneen turistin tärkein ystävä eli
ostoskeskuksen kartta. Näin isossa paikassa meidän tuli todella suunnistaa ja
löytää päivän päätteeksi myös ulos tuosta suuresta sokkelosta eli kartta oli
tähän erinomaisena apuna!
Yhdessä
kiertelyn jälkeen päätimme Heidin kanssa erottautua toisistamme tunniksi,
jolloin saimme rauhassa keskittyä omien tuliaistemme ostoon. Minulla kesti
eräässä kaupassa odotettua pidempään ja ikäväkseni huomasin, että puhelimestani
ehti loppua akku, jolloin en saanut Heidille ilmoitettua myöhästymisestäni.
Lähdin kiiruulla juoksemaan toisesta päästä ostoskeskusta kohti
tapaamispaikkaamme. Kesken juoksun kuulin kuitenkin oman nimeni huudettavan
jostain yläilmoista ja katsahdin hetkeksi ylös. Tuttu henkilö nojaili
ostoskeskuksen yläkaiteille lukuisten ostoskassien peittämänä. Heidi vilkutteli
ja viittoi minua tulemaan ylös rullaportaita. Oli se vaan huvittunut tunne, kun
tajusi kuinka olimme kohdanneet jossain kaukana kohtaamispaikastamme, vaikka
olin myöhässä ja puhelimeni ei toiminut. Tunnin erossaolon aika tuntui jo
tarpeeksi pitkältä ja sen vuoksi olikin erityisen mukava jatkaa taas yhteistä
kiertelyä Heidin kanssa. Näinhän sitä kuitenkin oltiin kuljettu jo viimeiset
neljä viikkoa!
Ostosten
lomassa kävimme myös nauttimassa Food cornerin ruuasta, jossa Brunette-Heidi
söi meksikolaisen burrito-aterian ja itse söin lihavartaita meksikolaisen
riisin kera. Neljän viikon intialaispainotteisen ruuan jälkeen meksikolainen
ruokakulttuuri oli erinomainen ja raikas valinta meille molemmille! (yhtään
tietysti intialaista ruokaa väheksymättä..;) )
Ostoskeskuksessa
pystyi todella aistimaan ajantajun kadottamisen, nimittäin kun seuraavan kerran
katsoimme kelloon, se näytti jo seitsemää illalla! Emme olleet uskoa sitä
tosiasiaa, että olimme saaneet lähes koko päivän kulumaan sisätiloissa. Myyjät
tuntuivat joka kaupassa olevan mielissään, kun saivat olla polttavaa helleaurinkoa
piilossa tehokkaasti ilmastoiduissa kaupoissaan! Kieltämättä tunsimme molemmat
lievää häpeän tunnetta, kun olimme ”hukanneet” yhden kuumista kesäpäivistä
ostoskeskuksessa palelemiseen, mutta ainakin olimme sen kustannuksella saaneet
tehtyä erinomaisia ostoksia!
Lukuisat
kassit käsissä lähdimme reippailemaan kohti ostoskeskuksen pääovea ja
suunnistimme kohti kaupungin keskusta-aluetta. Keskusta-alueella oli helppo
liikkua jalkakäytäviä pitkin ja teiden vierustalla oli mukava välillä jäädä
ihastelemaan välillä kaupan näyteikkunoita. Perinteiseen tapaamme kuuluen oli
aika suunnistaa myös nauttimaan päivän Starbucks-juomat, joten jäimme erään
kadun varteen pitämään pientä taukoa. Seuranamme samassa kahvilassa oli myös
paikallinen poliisipartio, jonka juomatilausta jokainen kahvila-asiakas
kuunteli korva herkkänä. Tunne Starbucksissa oli hyvin amerikkalainen ja
kotoisa ja nautimme tästä hetkestä täysin tuntein Heidin kanssa!
Nesteytettyämme
itsemme kunnolla otimme vielä kuvia itsestämme Los Angelesin auringonlaskun
maisemissa ja kävimme läpi kaikki merkkivaatekassimme, joita reissumme aikana
oli yllättäen ilmaantunut nopealla tahdilla kannettavaksemme! (Tyypillinen
vaiva Amerikassa ja erityisesti vielä suomalaisella alle 25-vuotiaalla
naisella!) Tehokkuutemme ansiosta saimme itsemme vielä erääseen tavarataloon
puoli tuntia ennen kaupan sulkemisaikaa ja teimme viimeiset pikaostokset ja
juttelimme tuttavallisesti erään myyjän kanssa. Tavaratalon sulkeutuessa meidät
ohjattiin talon takapihalle, josta aloimme välittömästi soittaa itsellemme taksia
Brunette-Heidin kännykästä. Se osoittautui kuitenkin haastavammaksi kuin olimme
osanneet kuvitellakaan. Jouduimme soittamaan useamman kerran taksin
yleisnumeroon, ennen kuin saimme virkailijan kiinni. Sen lisäksi jouduimme
antamaan osoitteen taksikusille ja neuvomaan hänet ovelle, josta hän tulisi
meidät noutamaan.
Tähänastinen
matkamme oli kuitenkin onneksi opettanut meille selviytymisen taitoja
haastavissakin tilanteissa, joten
tämäkään tapahtuma ei meitä paljoa kohauttanut. Kävelimme tavaratalon
pääovelle, joka sijaitsi toisella puolen takapihasta katsottuna. Odottelimme
arviolta puolisen tuntia ennen kuin taksikuskimme vihdoin ajoi tavaratalon
edustalle. Emme olisi koskaan pystyneet arvaamaan, että tulisimme tapaamaan
ärsyttävimmän taksikuskin koko Los Angelesissa tulevan matkamme aikana.
Taksikuski oli syntyjään venäläinen ja puhui hyvin korostetulla ja
vihasävyisellä nuotilla meille koko matkan ajan. Hän kertoi mm. omia kärkkäitä
mielipiteitään Los Angelesin eri yökerhoista ja kertoi meille kaikesta muusta
yhtä vähäpätöisestä asiasta. Useasti tuntui siltä kuin hän olisi ollut vihainen
meille jostain. Hotellille päästyämme nousimme salamannopein askelin pois
autosta ja iskimme rahat miehen käteen. Samassa olimme jo mahduttamassa
itseämme hotellin ovesta sisään kera ostoskassiemme!
Vaikka
päivä oli ollut kaikin puolin raskas (sekä meille, että lompakoillemme),
halusimme vielä lähteä juhlistamaan onnistunutta ostospäiväämme kaupungin
keskustan ravintolaan. Sieltä kotiuduimme puolenyön aikaan ja kävimme unihiekat
silmissämme nukkumaan univelkojamme pois..:)
*Blondi-Heidi*
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti