Torstai 12.07.2012 - saadaan elää päivä kahteen kertaan :D

Päivä Fidzillä alkoi jo aikaisin kun heräsimme Blondi-Heidin kanssa jo seiskalta. Kävimme vuorotellen suihkussa, jonka jälkeen lähdimme aamiaiselle. Ihme kyllä mahamme eivät ole menneet yhtään sekaisin, vaikka eilen joimme kuravettä. Hyvin olemme saaneet pidettyä vastustuskyvyn pidettyä yllä koko reissun aikana, vaikka esimerkiksi käsidesin käyttö on jäänyt Sri Lankan jälkeen. Siellä sentään muistimme käyttää sitä kohtuullisesti.  Saimme ostettua samalla Los Angelesin hotellin valmiiksi käyttäen vanhempien apua, suuresta syystä siitä johtuen että meidän netti oli niin hidas ja epäluotettava. Tuntui hyvältä tietää, että meillä oli jo valmiiksi hotelli kaikiksi öiksi eikä tarvitse sitten Losissa etsiä hotellia.

Palasimme huoneeseemme jossa ei sillä hetkellä ollut ketään ,joten laitoimme musiikkia tietokoneesta soimaan samalla kun pakkasimme. Emme tiedä varmasti olivatko kämppä”kaverimme” Australiasta vai Uudesta-Seelannista (aksentti ei ollut niin selkeä) ,mutta heti kun he tulivat takaisin huoneeseen he laittoivat äkkiä oman musiikkinsa soimaan aivan täysillä. Olimme Blondi-Heidin kanssa aivan ihmeissämme koska me emme soittaneet musiikkia edes kovalla ja he eivät olleet soittaneet musiikkia koko aikana. Naureskelimme vain Blondi-Heidin kanssa, ett touhu oli todella lapsellista. Emme todellakaan lähteneet mukaan, että olisimme sitten vuorostaan laittaneet meidän musiikkia kovemmalle vaan tyydyimme sitten kuuntelemaan musiikkiamme samalla voimakkuudella koko ajan. Mutta hyvät naurut saatiin ;)

Pakkaaminen taas ei sujunut aivan vaan naureskellen. Meillä molemmilla oli vakavia vaikeuksia saada mahdutettua kaikki tavaramme jo valmiiksi täysiin rinkkoihin. Tuntui ettei tila vaan riitä. Lopulta järjestimme kaikki tuliaiset omiin kasseihinsa ja otimme ne käsimatkatavaroiksi. Muuten emme olisi saaneet millään tavaroita mahtumaan. Losissa täytyy kyllä sitten ostaa uusi laukku, muuten ei tule kyllä millään onnistumaan pakkaaminen siellä!

Lähdimme vielä piipahtamaan Arck Villagessa postittamassa postikortit ja ostamassa viimeiset tuliaiset. Emme edes harkinneet toista paikkaa syömään vaan menimme jälleen meille tuttuun ”Oaks” ravintolaan jossa tarjoilijat tervehtivät tottuneesti. Kolmannen kerran peräkkäin tilasin curry annoksen ja inkiväärioluen (Curryn olen aina vaihtanut, ja niille jotka eivät tiedä niin inkivääriolut on aivan erilaista kuin tavallinen olut. Minä inhoan tavallista olutta, mutta tykkään todella paljon inkiväärioluesta!)

Takaisin kävellessämme alkoi kunnon rankkasade, ja vaikka kuinka meillä oli sateenvarjo, kastuimme aivan läpimäriksi. Olimme suunnitelleet menevämme jälleen bussilla keskustaan ja siitä sitten taksilla lentokentälle. Mutta kun sade vaan jatkui, päätimme ottaa mieluummin taksin suoraan perille jolloin pääsemme kuivina perille saakka. Eilen tapaamamme paikallinen nainen Bummty kenen kanssa olin viettänyt iltaa Blondi-Heidin jäädessä huoneeseen lepäämään, tuli hotellille sanomaan hyvästit. Tuntui niin väärältä sanoa niin pian jo hyvästit, kun vastahan olimme tavanneet ja alkaneet ystävystymään. Bummty oli ihana kun hän sanoi että voi lähteä meidän seuraksemme taksin kyytiin, koska tunsi kuskin entuudestaan jolloin hänen ei tarvinnut maksaa kyydistä.

Taksissa aloimme laskeneet rahojamme yhteen, koska olimme varanneet vain bussimatkaa ja lyhyttä taksimatkaa varten rahaa. Ja siis käsittämätöntä tilanteesta tekee sen, että saimme juuri tasan 90 dollaria kerättyä kasaan (45 euroa). Aivan tasan. Sentilleen viimeiset rahat käytimme. Jos hinta olisi ollut vaikka 91 dollaria niin meillä ei olisi sen vertaa rahaa. Miten meillä sattuikin?! Maagista J Taksimatka taittui nopeasti maisemia katsellen ja puhuen Bummtyn kanssa, joka kertoi paikallisesta kulttuurista mielenkiintoisia asioita.

Lentokentälle päästyämme hyvästelimme Bummtyn, joka lähti takaisin Pacific Harbouriin. Jouduin heittämään ensimmäisen kotoa otetun tavaran roskiin, nimittäin vanhan pyyhkeen joka oli kyllä jo sen verran kulahtanut että ei kyllä harmita. Mutta se ei vaan enää millään mahtanut mukaan. Lentokenttä oli siis naurettavan pieni, ja entistä huvittavammaksi tilanteen teki sen että juuri meitä ennen meni keski-ikäinen mies kukka-paidassa ja sukka sandaaleilla. Aivan turistina :D vain vyölaukku puuttui!

Lähtöselvityksessä saimme ylimääräisiä sydämentykytyksiä kun lentokenttävirkailija sanoi että minun lentoni on lähtenyt jo aamulla kymmeneltä. Katsoimme Blondi-Heidin kanssa ihmeissämme toisiamme että miten voi olla mahdollista. Olimme illalla katsoneet vain Blondi-Heidin lentolipusta lähtöajan, koska olimme ostaneet lennot yhtä aikaa ihan samoilta sivuilta. Mietin jo, että joudun ostamaan uuden lipun tai pahimmassa tapauksessa jäämään Fidzille odottamaan seuraavaa lentoa. Mutta lentokenttävirkailija tokaisi rennosti, että siirretään vaan sinun lento nyt tähän myöhempään. Katsoimme Blondi-Heidin kanssa ihmeissämme toisiamme. Suomessa ei olisi koskaan onnistunut tällainen. Katsoimme kun virkailija otti matkalaukkumme, että hän laittoi ne suoraan menemään koneeseen ilman minkäänlaisia turvatarkastuksia mikä tuntui erittäin oudolta.  Saimme jopa vierekkäiset paikat koneesta. Lentokenttävirkailija sanoi että boarding alkaa klo 16.00, jolloin meillä oli vielä lähes puoli tuntia odotteluaikaa. Istuuduimme syömään suklaakakkupalaa puoliksi ja juomaan mehua, kun yhtäkkiä miesvirkailija huusi meidän vierestä että onko vielä matkustajia menossa Nadille. Sanoimme että me olemme menossa, mutta että boarding alkaa vastaa tasalta. Miesvirkailija katsoi meitä kummastuneena, ja sanoi että kone lähtee neljältä. Olimme Blondi-Heidin kanssa aivan hämmästyneitä. Olihan lipussamme lukenut, että kone lähtee vasta kuudelta mitä olimme jo ihmetelleetkin että miksi boarding on kaksi tuntia ennen. Kävelimme hämmästyneinä turvatarkastuksen läpi, ja melkein juoksimme koneeseen joka oli jo valmiina lähtöön. Ei olla kumpikaan koskaan lähdetty noin nopealla varoitusajalla.

Kone oli todella pieni. Maksimissaan 30 matkustajaa, yksi stuertti ja yksi lentoemäntä. Lentokone kiihdytti ja vaan pyrähti ilmaan. Oikein säikähdimme Blondi-Heidin kanssa, kun yhtäkkiä olimme vaan ilmassa. Olemme tottuneet matkustaessa isoilla lentokoneilla, että kone kiihdyttää kauan ja pehmeästi nousee ilmaan. Eikä vaan yhtäkkiä pyrähdetä ilmaan :D Lentoajaksi kerrottiin 22 minuuttia, mikä on lyhyin aika mitä me ollaan Blondi-Heidin kanssa koskaan matkustettu. Noustiin ilmaan ja melkein saman tien laskeuduttiin jo. Koneessa sentään tarjoiltiin kaikille pienet pullot vettä mikä oli positiivinen yllätys!

Nadin kenttä oli uusi ja hieno. Jouduimme odottamaan laukkujamme ja viemään ne uudestaan lähtöselvitykseen. Pyysimme virkailijalta erikseen, että olisiko mitenkään mahdollista saada paikkoja hätäuloskäynnin luota, koska silloin jalkatilaa olisi tuplasti. Virkailija oli oikein ystävällinen kun hän heti varasi meille paikat sieltä. Kymmenen tunnin lennolla jalkatilaa arvostaa entistä enemmän, varsinkin koska olisi tärkeätä saada nukuttua että saisi käännettyä unirytmit mahdollisimman kätevästi.

Meillä oli hyvin aikaa ennen koneen lähtöä, joten kävimme syömässä intialaista(Brunette) /malesialaista(Blondi) ruokaa. Kävimme matkamuistomyymälässä ostamassa paikalliset korut, ja siellä olessamme myyjät alkoivat nauramaan kun puhuimme toisillemme. Meidän puheemme kuulosti kuulemma niin hauskalta. Eivätkä he olleet koskaan kuulleet kenenkään puhuvan kuten me. Kerroimme että olemme Suomesta ja näytimme huppareitamme. Pian he jo toivottivat hyvää loppumatkaa kahdelle Heidille ja pyysivät että tulemme pian takaisin.  Passintarkastuksessa lentokenttävirkailijat ei tiennyt missä sijaitsee, eivätkä koskaan olleet muka tavanneet suomalaisia tyttöjä kahdestaan näin kaukana. Tietää olevansa kaukana kun lentokenttävirkailijatkaan eivät tiedä missä sinä asut. Turvatarkastuksessa taas poliisi oli kiinnostuneempi meidän huppareista ja että meillä on samanlaiset nimet, kun tavaroistamme. Hän ei aluksi uskonut että voimme olla samannimisiä, ja pyysi että saisi nähdä passimme. Siinäkin hän vielä hehkutti kuinka upeaa reissua olemme tekemässä, ja että oli loistava ajatus tehdä samanlaiset matkahupparit (pisteet kotiin jälleen Blondi-Heidi <3!!).

Porttimme läheisyys oli täynnä jenkkejä. Ei ollut vaikea arvata minne kone oli menossa. Jenkit kyllä tunnistaa todella selvästi pukeutumisesta ja tyylistä.  Collage-housut, löysä t-paita ja hupparit. Ja tietenkin flip flop kengät ;) Ostimme Mango-sorbetit (tehtäväni oli ottaa Mango-shake, mutta mistään ei saanut niitä koska ei ollut mangoaika, joten pakko tyytyä mango-sorbettiin ;))
Samalla päätimme mikä tulee olemaan meidän ensi kesän kohteemme. Mutta ei me sitä tänne vielä kirjoiteta J salaisuus!!! Sen kunniaksi kippistelimme ja fiilistelimme vielä jäljellä olevaa maailmanympärysmatkaa. Päätimme että meille tulee jokavuotinen perinne lähteä jonnekin yhdessä. Niin hauskaa meillä on ollut yhdessä!! Blondi-Heidi on maailman parhainta matkaseuraa <3  <3 <3 !!!

Lentokenttävirkailijat olivat todella ystävällisiä ja nauroimme Blondi-Heidin vartijoiden pukeutumiselle. Ei ole ehkä maailman kätevin työskentelyasu vartijalle polviin asti ulottuva lannehame. Siinä olisi varmasti kohtuu vaikeaa lähteä kenenkään perään juoksemaan ;)

Lento meni yllättävän nopeasti. Saimme illalla vielä pienen illallisen mitä emme kyllä jaksaneet syödä kun olimme juuri syöneet. Viereemme tuli teksasilaisen miehen, joka innostui kovasti puhumaan meidän kanssamme. Oli matkalla takaisin perheensä luokse Fidziltä, ja oli hämmästynyt kuullessaan matkastamme. Kerroimme vaikka mitä, ja aina hän keksi uusia kysymyksiä. Miehen aksenttia oli ihana kuunnella ja myös samalla kuitenkin helppo ymmärtää. Saimme onneksi myös nukuttua yllättävän hyvin ja heräsimme vasta aamupalan tarjoiluun. Hämmästelimme molemmat Blondi-Heidin kanssa, että miten olimmekin saaneet nukuttua niin hyvin, mikä oli siis ihanaa.

Tiesimme jo ennakkoon että tottakai kun menemme Amerikkaan, niin turvatarkastus on paljon tiukempi. Päädyimme Blondi-Heidin kanssa eri virkailijoille jonotuksen jälkeen. Minun virkailija oli alkuun heti ihan rento ja mukava. Perus ”How are you?”, ”I´m fine, how are you?”, ”Good, thanks!” ja hän vaan katsoi listaa minkä olin kirjoittanut maista missä olen vieraillut viimeisen kolmen kuukauden aikana ennen Los Angelesiin tuloa ja tokaisi että oletko ihan maailmanympärysmatkalla. Kun sanoin olevani, virkailija oikein innostui ja kysyi mistä olen tykännyt eniten. Diplomaattisesti sanoin, että jokainen on ollut tavallaan parhaimpia mutta että olen nauttinut kakista kohteista yhtä paljon.  Virkailija kysyi että kauanko aion vierailla Losissa, mutta muuta hän ei sitten kysynytkään vaan selasi nopeasti passini läpi ja toivotti hyvää loppumatkaa. 

Toisin sitten taas Blondi-Heidi joutui kunnon syyniin. Hänen virkailijansa ei kysynyt ollenkaan mitä kuuluu, vaan heti oikein töykeästi alkoi kyselemään että miksi olet mennyt niin moneen maahan, mitä tekemään, kauanko missäkin maassa ollut, kauanko aiot olla Losissa (kahteen kertaan kysyi) ja selasi Blondi-Heidin passin oikein tarkasti läpi. Ja kävi jokaisen leiman erikseen lävitse. Erityissyyniin joutuivat myös Blondi-Heidin vanhat USA:n viisumit, kun Blondi-Heidi on asunut Amerikassa pitempään. Minä odottelin toisella puolella, ja ihmettelinkin jo että mihin ihmeeseen Heidi oli jäänyt koska olimme yhtä aikaa päässeet virkailijalle ja jouduin odottamaan varmaan lähemmäs kymmenen minuuttia. Blondi-Heidi oli syystäkin tuohtunut, mutta pian tuohtumus jo vaihtui nauruun kuten aina J

Saimme laukkumme ja tullista kävelimme taas hymyillen lävitse. Kaksi Heidiä, samanlaiset hupparit ja iloiset ilmeet niin sillä pääsee aina kätevästi eteenpäin. Tämäkin virkailija vaan kehui kuinka hyvin olimme pukeutuneet samanlaisesti ja vielä samannimiset. Ja tämä tapahtuu aina kun liikutaan lentokentällä yhtä aikaa. J Jonotuksissa meni kuitenkin aikaa todella paljon, joten olimme kentältä ottamassa kyytiä lähes kaksi tuntia koneen laskeutumisen jälkeen. Isoilla kansainvälisillä kentillä pitää aina varautua odotteluun, eikä se tule yllätyksenä koskaan kuinka kauan siellä sitten oikeasti joutuukaan viettämään aikaa.

Menimme jälleen infotiskille kysymään miten pääsisimme kätevimmin hotellillemme. 16 dollarilla pystyi ostamaan lipun minivaniin joka vie suoraan hotellin oven eteen. Heti kun pääsimme bussiin sisään aloimme keskustelemaan smalltalkkia muiden matkustajien kanssa. Kaikki keskustelivat toistensa kanssa, mitä ei koskaan tapahtuisi Suomessa mikä on väärin! Oli niin vaivatonta ja helppoa kaikkien kanssa, koska he ovat kasvaneet siihen että vieraitten ihmisten kanssa on ok jutella. Suomessa se on helposti vaivaantunutta ja töksähtelevää. Meidän keskustelukumppani, lääkäri nainen, oli juuri lukenut artikkelin Suomen koulutussysteemistä ja kehui sitä ylitsevuotavasti. Sanoimme, että siinä on sekä hyvät että huonot puolet. Se on kaikille ilmaista mikä on hienoa, mutta sitten toisaalta opiskelemaan on vaikeaa päästä varsinkin suosittuihin paikkoihin mikä turhauttaa.

Hotellimme oli paljon hienompi mitä olimme odottaneet varatessamme kahden tähden hotellia. Vastaanottovirkailija oli super ystävällinen, ja ihmetteli kuinka puhumme niin sujuvaa englantia. Hän kertoi meille läheisistä hyvistä nähtävyyksistä ja shoppailumahdollisuuksista. Avaimet saatuamme raahasimme tavaramme hissiin ja siitä sitten viidenteen kerrokseen. Hotellihuoneemme on pieni mutta siisti, ja erityisen hienoa on että netti on ilmainen!! Nälkä kurni jälleen mahassa ja lähdimme etsimään hyvää ruokapaikkaa. Aivan meidän hotelli vieressä oli salaattiravintola, ja siis sellainen meidän pitäisi saada Suomeenkin (mieluiten tietysti Tampereelle :D)!! Kasviksia ja lisäkkeitä oli todella paljon, ja jos valmiista pohjista mikään ei miellyttänyt niin pystyi rakentamaan oman salaattinsa omien mieltymyksien mukaan. Hintaa tuli vain 8 dollaria vaikka rakensi oman salaattinsa ja annoksen koko oli tuplat Suomen annoksiin!! Meillä jäi Blondi-Heidin kanssa syömättä lähes puolet, jotka säästimme illaksi.

Kävimme pyörähtämässä Macy´s kauppakeskuksessa, joka sijaitsee kanssa aivan meidän hotellin vieressä. Ja sitten vielä kävimme ostamassa läheisestä ruokakaupasta vesipullon ja kosmetiikkatuotteita. Myöhemmin illalla skypeiltiin, oltiin netissä, kirjoiteltiin ja kuunneltiin rauhassa musiikkia J . Oli niin outoa elää päivä uudelleen, koska lähdimme Nadilta, Fidziltä torstaina klo 21.15 illalla ja olimme kuitenkin täällä Los Angelesissa torstaina klo 13.30. Saimme monta tuntia takaisin, mitä olemme menettäneet kun olemme lentäneet aina seuraavalle aikavyöhykkeelle. Näin olisi kiva matkustaa aina ;)Huomenna on tarkoitus mennä shoppailemaan suureen kauppakeskukseen, mistä pitäisi löytyä kaikki hyvät merkit. Saa nähdä kuinka paljon tulee huomenna kulutettua rahaa… on vähän sellainen tunne että ihan liikaa :D Mutta ihanaa olla Los Angelesissa. Pitkäaikainen haave päästä tänne, ja täällä sitä nyt ollaan yhdessä parhaan kaverin kanssa! ihanaa J

*Brunette-Heidi*