Perjantai 06.07.2012 - Queenstown

Tuntui niin ihanalta. että saatiin nukkua yli seiskaan asti koska ilta oli jälleen venähtänyt jutellessa magic-porukan kanssa. Naurua ja juttua taas riitti yli puolenyön, mutta onneksi lähtö oli vasta 08:20!
Hostellin hintaan ei kuulunut aamiaista, mutta olimme ostaneet edellisenä iltana vähän evästä jo valmiiksi. Yöllä ei ollut ihan niin kylmä kun joskus on ollut, kun Blondi-Heidi meni illalla pyytämään lisäpatterin huoneeseemme fiksuna likkana J Hyvästelimme meidän ”matkahuoltaja isämme”, koska hän ei ollut saanut majoitusta Queenstownista joten joutui jäämään vähän pitemmäksi ajaksi Wanakaan. Olimme matkustaneet Aucklandista asti yhdessä, joten oli ihan outoa sanoa siinä kohtaa hyvästit. Kuulimme, että Queenstown on aivan täynnä, johtuen hiihtokaudesta joka on juuri alkanut. Paikalliset viettävät nyt hiihtolomaa, joka tuntuu aivan hassulta. Onneksi olimme varanneet jo Wellingtonissa Queenstownin majoituksen fiksuina, niin meillä ei ollut huolia majoitukseen liittyen!

Tunnelma bussissa oli odottavan jännittynyt, olihan tulossa jännä päivä monelle matkustajalle kun ensimmäinen pysähdys oli benji-paikka. Tie oli kapea ja välillä aivan jäinen, ja usein tie vielä kaarteli aivan jyrkenteen reunoilla. Kipusimme koko ajan ylemmäksi vuorenrinnettä ja tiesimme että kohta on osan porukkaa aika hypätä. Eilen kun kaavake oli kiertänyt bussissa, että kaikki halukkaat saivat laittaa raksinsa jos halusivat hypätä benjin tai kokea maailman korkeimman keinun, niin kuskimme ja muu porukka yrittivät kovasti rohkaista meitä Blondi-Heidin kanssa kokeilemaan. Ilmoitin heti jo silloin, että benjiä en koskaan tule tekemään (never say never ;D), mutta että Nevis Swing kuulostaa hyvältä. Blondi-Heidi sanoi, että hän jättää väliin. Minä pohdin koko eilisen päivän ja illalla päätin illanvietossa, että kyllähän minä sen teen. Saavuimme ”Skippers Canyon” benjihyppy-paikalle kymmeneltä, ja katsoimme ryhmässä infovideon. Kävin maksamassa oman Nevis Swingin, vaikka paikka oli eri kuin benjihyppy-paikka. Katsoimme ryhmänä, kun hurjapäät hyppäsivät vuorotellen. Tunnelma oli upea, kun kaikki kannustivat yhdessä ja hurrasivat hurjapäille. Omassa mielessäni vaan pyöri, että on enää neljä tuntia omaan kokemukseeni.

Pysähdyimme Arrowtowniin kahvilaan aamiaiselle, joka on tunnettu herkullisista piiraistaan. Chilikanapiirakka oli kyllä todella hyvää, ja siihen vielä lisäksi chai-latte niin that´s just perfect!
Kävimme vielä piipahtamassa herkkukaupassa, josta saimme maistella ilmaiseksi kymmeniä eri suklaalajeja. Ostin tummaa chilisuklaata odottamaan hetkeä swingin jälkeen, palkinnoksi itselleni.

Sen jälkeen ajoimme Queenstowniin auringon paisteessa. Kaupunki on todella kaunis! Kaupungin keskellä on suuri järvi, ”Lake Wakatipu” (tipujärvi:D), jonka ympärille kaupunki on rakennettu. Järven toisella puolella aurinko paistaa melkein aina, kun toinen puoli on melkein aina varjossa. Aurinkoista puolta kutsutaan miljoonandollarin maisemaksi, koska kaikki talot maksavat miljoonan tai enemmän. Osa vanhoista taloista on jaettu asunnoiksi, mutta niissäkin vuokra on todella korkea kuten arvata voi.

Olimme varanneet majoituksen Queenstownin Nomads-hostellista, joka on valittu yhdeksi hienoimmista hostelleista ja on aivan uusi. Ja oli kyllä todella hieno ja laadukas! Kun menimme huoneeseemme (joka sijaitsi ensimmäisessä kerroksessa), hämmästyimme kuinka täynnä se oli tavaraa. Tuntui, että asukkaat olivat vaan kaataneet matkalaukkujensa sisällöt lattialle, ja jättäneet ne siihen. Vaikka me Blondi-Heidin kanssa kaivetaan laukuistamme vaatteita, niin kyllä me ne aina sitten kerätään takasin tai edes viikataan nätisti. Huoneessa oli tilaa kymmenelle henkilölle, ja sillä hetkellä siellä nukkui meidän lisäksi kahdeksan, eli aivan täynnä. Kuusi asukkaista oli poikia, ja loput tyttöjä. Tuntui, että suurin osa oli jo valmiiksi tuttuja. Harvemmin näkee kahta kaverusta liikkeellä. Useimmin se on joko yksin liikkujia tai sitten juuri isompia porukoita, mikä tuntuu omalla tapaa oudolta. Tuntuu niin helpolta ja luonnolliselta liikkua Blondi-Heidin kanssa, että ihmettelen kun ei enempää kaveruksia olla tavattu.

Ennen lähtöä laitoin vielä lisää vaatetta päälle keinua varten, koska tiesin kuinka kylmä vuoristossa on. Ja kun vielä oli flunssaa jäljellä, niin en halunnut että se pahenee yhtään. Onneksi olin ostanut aikaisemmin hyvät hanskat ja pipon, ja lisäksi laitoin kunnon takin päälle. Keinussa en halunnut palella! Menimme alakertaan yhteiseen olohuoneeseen meidän luokse tuli sekarotuinen koira häntä heiluen. Meille molemmille tuli kauhea ikävä koiriamme, Lottaa ja Hania. Rapsuttelimme koiraa ja vaan huokailimme. Respasta kuulutettiin juuri sillä hetkellä, että vapaaehtoisia koiranulkoilijoita tarvittaisiin ja palkinnoksi saisi netin käyttöön tunniksi. Meillä oli Blondi-Heidin kanssa juuri sopivasti aikaa, joten ilmoittauduimme vapaaehtoisiksi. Tuntui oudolta kävellä kaupungilla koiran kanssa. Emme kuulleet koiran nimeä, joten nimesimme sen tilanteen mukaan ”Bungyksi”. Porukka katsoi, että olemme paikallisia koska meillä on koira mukana. Kävelimme puistossa hetken aikaa, ja sitten lähdimme kohti keskustaa. Sattumalta tapasimme bussiporukkaamme, jotka katselivat aivan ihmeissään kun kävelimme koiran kanssa heitä vastaan. Nauroimme, että me ollaan jo ihan paikallisia. Ja että tämä on meidän nykyinen työ, koiranulkoiluttaja J

Ostimme dollarikaupasta iltaa varten hassut lasit ja lisäksi vielä viime hetken tuliaisia. Sitten olikin jo minun aikani kävellä benji/swing keskukselle ilmoittautumaan. Säikähdin, että en pääsekään kokemaan swingia koska saman paikan benji oli jouduttu siirtämään seuraavaan päivään. Onneksi swing onneksi toteutui suunnitellusti. Bussissa matkalla paikalle tajusin, että kaikki muut ovat kaverin kanssa. Kukaan ei ollut menossa sinne aivan yksin. Blondi-Heidi olisi muuten halunnut tulla mukaan, mutta sinne kuljetus olisi maksanut 50 dollaria, jolloin sanoin Blondi-Heidille ettei siinä ole mitään järkeä. Hyvin pärjäisin yksinkin. Kun kiipesimme bussilla vuorta ylös, aloin miettimään että mitä ihmettä olen oikein tekemässä?! Henkilö jolla on todella voimakas korkeanpaikankammo, aikoo mennä keinumaan 109 metrin korkeuteen, ja kokea samalla 60 metrin vapaapudotuksen. Hullua! Ilmoittauduin ja samalla katsoin että suurin osa osallistuista oli poikia. Minun lisäksi siellä oli vain yksi tyttö sillä hetkellä, veljiensä kanssa.

Allekirjoitin sopimuksen, missä vapautin yhtiön vastuusta jos minulle kävisi jotakin. Se jo itsessään sai sykkeen nousemaan. Sitten oli aika kävellä kaapelisiltaa pitkin keskelle solaa. Kun astuin sillalle, se nytkähti kivasti niin että jaloissa tunnahti. Siinä kohtaa vaan päätin, että nyt teen tämän enkä anna pelolle otetta. Kävelin itsevarmasti sillan loppuun keskukselle missä minulle laitettiin valjaat. Minua ennen oli pari muuta, ja katseli sivusta kun he putosivat alas. Kaksi miestä jotka menivät yhdessä (identtiset kaksoset) tuntuivat olevan aivan shokissa kun menivät reunalle. Kun heidät nostettiin ylös, niin näin molempien kasvoilta että eivät olleet nauttineet yhtään. Sitten meni toinen kaveripari, joista toinen nautti kuulemme todella paljon, ja toinen ei yhtään. Siinä kohtaan aloin pohtimaan, että mitenköhän minun kohdalla käy. Kun oma vuoroni tuli, henkilökunta kannusti kovasti ja ihmettelivät kun tein sen aivan yksin. Kysyivät moneen kertaan haluaisinko jonkun seurakseni. Mutta haluaisin tehdä sen aivan yksin!

En ole koskaan istahtanut aivan tyhjän päälle, 109 metrin korkeuteen ja tuntenut oloani niin turvalliseksi!! Heiluttelin jalkojani ja pidin käsiäni sillä hetkellä vielä poissa naruista. En itse halunnut vetää narusta, vaan lähteä yllätyksenä. Tunne pudotuksessa oli uskomaton. Automaattisesti kiljahdin vapaapudotuksen aikana, mutta kun keinuosuus alkoi, niin se ei enää tuntunut miltään. Adrenaliinipiikki oli todella voimakas, ja tuntui että pystyisin tekemään vaikka mitä. Jopa benji-hypyn!! ;)
Keinuin siihen asti kun vauhti loppui, jonka jälkeen minut nostettiin takaisin ylös. Aurinko laski juuri, ja näköala oli henkeäsalpaavan upea!! Kaikki kysyivät kun pääsin takaisin ylös, että mitä tykkäsin. Olisin voinut mennä vaikka heti uudestaan!! Aivan uskomattoman upea kokemus! Ensi kerralla kun tulen Uuteen-Seelantiin (aivan piakkoin tietysti ;D), niin teen aivan varmasti keinun uudestaan mutta seuraavalla kerralla väärin päin.

Ostin itselleni vielä kuvat ja videon muistoksi, vaikka maksoi melkein saman verran kun itse keinu. Mutta nämä on niitä kerran elämässä kokemuksia, joista on vaan pakko saada itselleen pysyvä muisto. Sitten palasin Queenstowniin hotelliin, jossa Blondi-Heidi jo odotteli innoissaan kuulemaan tuntemuksia. Kävimme suihkuissa ja sen jälkeen menimme ruokalaan syömään ilmaisen iltaruuan. Riisiä ja kanaa, joka oli yllättävän hyvää. Usein kyllä hostellien ilmaiset ruuat ovat olleet hyviä. Samalla kun söimme, jaoimme Blondi-Heidin kanssa päivän kokemuksia. Blondi-Heidi oli tehnyt todella pitkän lenkin Bungyn kanssa, kierrellyt kaupungilla ja käynyt syömässä.

Illalla menimme yhdessä Magic-bussiporukan kanssa kaupungille. Oli ihana viettää iltaa heidän kanssaan, ja kuskimme tuli kanssa paikalle. Kuskimme on kotoisin Queenstownista joten osasi kertoa eri paikoista tietoja ja neuvoi meille hyviä paikkoja mennä viettämään iltaa.  Naurua ei illasta jälleen puuttunut!!

*Brunette-Heidi*